Kuva: Emmi Moilanen

Kiti Kokkonen hurmasi Radio Novan kuuntelijat ja yllättyi itsekin huomiosta: "Hämmentävää, mutta ihanaa"

05.07.2022 09:15 - Minttu Tikkanen

Näyttelijä Kiti Kokkonen kertoo keskittyvänsä tänä kesänä lomailuun.

Radio Nova täytti toukokuussa 25 vuotta ja palkitsee juhlavuoden kunniaksi merkittäviä, kuuntelijoihin vaikutuksen tehneitä henkilöitä. Radio Nova Awards -palkintojenjaossa kategorioita on useita ja niistä yhdessä, Hän-kategoriossa oli ehdolla myös muun muassa näyttelijä Kiti Kokkonen, 47.

Hän-kategoriossa palkitaan henkilö, joka on tehnyt vaikutuksen Radio Novan kuuntelijoihin. Radio Novan kuuntelijat äänestivät Kokkosen ylivoimaisesti suosikikseen. Radio Novan juontaja Niina Backman soitti Kokkoselle kertoakseen uutisen.

- Mitä ihmettä? Tuli sellainen olo, että olenko ikinä voittanut mitään, mutta tämä tuntui nyt yhtäkkiä tosi kivalle. Tosi hämmentävää, mutta ihanaa, Kokkonen kertoo yllättyneenä saamastaan puhelinsoitosta.

Samassa haastattelussa Kokkonen kertoo vielä kesälomasuunnitelmistaan. Kokkonen aikoo pitää pitkästä aikaa pitkän kesäloman.

- Aion olla pitkästä aikaa kunnolla kesälomalla. Pyrin siihen, etten tekisi lomalla töitä, vaikka tykkään tehdä töitä. Nyt oikeasti koitan, että olisin neljä viikkoa tekemättä mitään ja olisin joutilaana, tekisin mitä mieleen juolahtaa, Kokkonen kuvailee.

Kokkosen kanssa samassa kategoriossa olivat ehdolla muun muassa Aira Samulin, Mikko Kuustonen, Kirsi Alm-Siira ja Antti Holma. 

Lue myös: Kiti Kokkonen kertoo epäonnistuneista nettikaupoistaan - julkaisu sai fanit nauramaan

Lue myös: Kiti Kokkonen avautuu Tanssii tähtien kanssa -ohjelman rankkuudesta: 'Tunnen helpotusta putoamisesta'

Kilpailut

Uusimmat