Kuva: AOP

Harry Potter -tähti edesmenneestä kollegastaan: "Hän osasi olla todella kauhistuttava"

28.05.2022 16:15 - Lauri Kujanpää

Alan Rickman menehtyi vuonna 2016.

Harry Potter -elokuvasarjassa Draco Malfoyta näytellyt Tom Felton, 34, vastaili faniensa kysymyksiin sosiaalisen median välityksellä, samalla kun kaikki katsoivat virtuaalisesti yhdessä ensimmäisen Harry Potter -elokuvan.

Eräs fani halusi tietää, miltä Feltonista tuntui työskennellä edesmenneen Alan Rickmanin kanssa. Rickman näytteli elokuvissa Severus Kalkarosta.

- Pelottavalta. Hän oli ainoa näyttelijä, jonka tiesin etukäteen ja hän osasi olla todella kauhistuttava, mutta hyvällä tavalla. Mutta roolin ulkopuolella hän oli todella kilti ja hänellä oli varsin kieroutunut huumorintaju, Felton kertoi ja jatkoi:

- Tapasin Alanin ensimmäisen kerran 12-vuotiaana, joten meni muutama vuosi, ennen kuin uskalsin sanoa muuta kuin "hei". Rickman on legenda ja oli kunnia saada työskennellä hänen kanssaan.

Pitkän uran näyttelijänä tehnyt Alan Rickman menehtyi tammikuussa 2016 haimasyöpään 69-vuotiaana.

Alan Rickman Severus Kalkaroksena. (kuva: AOP)

Lue myös: Harry Potter -kirjailija paljasti: Suosikkihahmo sai nimensä erikoisesta paikasta

Lue myös: Harry Potter -luoja J.K Rowlingilta neljä uutta velhokirjaa - ensimmäiset julki jo kesäkuussa

Juttu julkaistu alun perin 5. maaliskuuta 2021.

Kilpailut

Uusimmat