Kuva: MTV3

Tänään tv:ssä: Ensitreffit-pari lihoi yhteensä 30 kiloa - 'Oikeastiko me syödään näin paljon?'

29.09.2021 07:15 - Roy Kokkonen

Televisiossa rakastuneet Anniina Marjamäki ja Ville Manner nähdään Olet mitä syöt -ohjelmassa.

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa rakastuneet Anniina Marjamäki ja Ville Manner elävät molemmat yrittäjän kiireistä arkea. Olet mitä syöt -ohjelmassa he kertovat, että sekä suolainen että makea maistuvat. Kumpikin on yhteenmuuton jälkeen kerännyt 15 kiloa lisää painoa, eli yhteensä 30 kiloa.

He kertovat, että vihannesten käyttö on jäänyt vähälle. Anniina tykkää napostella pitkin päivää, Villen ongelmana on puolestaan epäsäännöllinen ruokarytmi, jolloin illalla tulee syötyä liikaa.

- Molemmat tiedämme, mikä on terveellistä ruokaa, mutta me emme ehkä jaksa siihen yhdessä panostaa, Anniina kertoo.

He toivovat, että hyvinvointilääkäri Pippa Laukka voisi auttaa terveellisempien elämäntapojen kanssa. Laukka saapuu pariskunnan kotiin ja huolestuu ruokakomeroihin katsottuaan.

- Huolestuttavinta on, että kaikki mitä kaapeista löytyy, on tukkivaa mättöä. Se tukkii kyllä nälän, mutta myös verisuonet.

Tuttuun tapaan yrittäjäpariskunta pitää viikon ajan ruokapäiväkirjaa, ja Laukka kokoaa viikon menun Anniinan ja Villen nähtäville.

- Kyllä siitä tuli oikeastaan yökötys, että oikeastiko me näin paljon syödään, Ville jatkaa.

- Tosi järkyttävä määrä, Anniina toteaa.

Laukan vastaanotolla tutkimusten tulokset saavat parin hiljaiseksi. Kun Laukka luo heille suunnitelman elämäntapojen parantamiseksi, Anniina ei sitä purematta niele. Lisäksi perheeseen saapuva koiranpentu ja Villen työputki sekoittavat pakkaa.

Lopussa kuitenkin työ tuottaa tulosta.

Olet mitä syöt
20:00
MTV3

Lue myös: Ensitreffit alttarilla -pari Anniina ja Ville ottivat uuden askeleen: "Tänään sain lahjaksi melkoisen kysymyksen"

Kilpailut

Uusimmat