Kuva: AOP

Saara ja Meri Aalto muuttivat Espanjaan - "Tämä on upeaa!"

14.09.2021 14:45 - Iiro Myllymäki

Aviopari toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja rakentaa nyt uutta arkea Espanjaan.

Saara Aalto, 34, on muuttanut yhdessä vaimonsa Meri Aallon kanssa Espanjan auringon alle. Pariskunta kertoo asiasta Instagram-tileillään. Pari on päättänyt rakentaa toisen kodin Espanjaan Suomen lisäksi.

Saara Aalto kertoo, että muutto oli kytenyt hänen mielessään jo vuosia.

”Joidenkin vuosien ajan olen unelmoinut siitä, että voisin elää jossain aurinkoisessa paikassa talvisin. Mutta jo pelkkä asian ajatteleminen toi mieleeni paljon rajoittavia uskomuksia ja epäilyksiä. Ajattelin, että ehkä myöhemmin, sitten kun olen eläkkeellä, sitten kun minulla on enemmän rahaa, sitten kun olen vanhempi, kun elämäni ei ole niin hektistä tai kun minun ei tarvitse työskennellä”, Aalto kirjoittaa.

Nainen kertoo tajunneensa, että oma mieli herkästi syöttää uskomuksia, miksi unelmien toteuttamista pitäisi lykätä. Hän kertoo toteuttaneensa unelmiaan tehokkaasti työn saralla, mutta nyt on aika ottaa riskejä myös muilla elämän osa-alueilla ja yrittää tehdä elämästä niin nautittavaa kuin mahdollista. Aalto kertoo olevansa nyt täynnä virtaa Espanjassa.

”Tämä on upeaa. Minulla on toimisto auringon alla, näen kauniita kukkia ympärilläni, voin pukeutua kesämekkoihin ja sandaaleihin ja nautin säästä. Tunnen oloni luovaksi ja innostuneeksi”, Aalto kirjoittaa.

Naisen päivityksen voit lukea kokonaisuudessaan alta. Jos päivitys ei näy, näet sen myös täältä.

Myös Meri Aalto kertoo omalla Instagram-tilillään Espanjaan muuton olleen hänen unelmansa.

”Mulla on ollut jo monta vuotta haave, että syksyn tullessa vois ostaa vaan menolipun auringon alle ja elää myös omaa arkea täällä. Että voisi rakentaa toisen kodin tänne, Suomen lisäksi! Nyt mä pääsen testaamaan, miltä se tuntuu, ja onko se sitä mistä olen haaveillut”, Meri Aalto kirjoittaa.

Meri Aallon päivityksen voit katsoa alta tai tästä linkistä.

Instagramin tarinoiden puolella Meri Aalto kertoo, että avioparilla on tällä hetkellä vain menolippu hallussaan, joten tiedossa ei ole, missä kohtaa kaksikko palaa Suomeen. Aalto kertoo myös, että alun perin muutto oli tarkoitus toteuttaa jo vuosi sitten mutta korona tuli sotkemaan suunnitelmat.

Lue myös: Kaupunki.tv: Linnan juhlien kutsun uupuminen oli Saara Aallolle pettymys: "Minulle tehtiin asukin valmiiksi"

Lue myös: Saara Aalto tajusi olevansa työnarkomaani - ymmärsi sen vasta, kun raivostui puolisolleen syyttä

Kilpailut

Uusimmat