Kuva: AOP

Lähde: Prinssi Harry muistelmista maksettu jopa 20 miljoonan ennakko - hoville ei kerrottu kirjasta

21.07.2021 15:45 - Roy Kokkonen

Daily Mailin mukaan brittikuninkaallisille ei ole kerrottu muistelmista etukäteen.

Prinssi Harry, 36, on kirjoittanut muistelmateoksen. Kirja on määrä julkaista ensi vuonna ja sen kustantaa yhdysvaltalainen Penguin Random House.

Muistelmien julkaiseminen on äärimmäisen poikkeuksellinen teko. Brittikuninkaallisista ainoastaan kruunusta vuonna 1936 luopunut Edvard VIII on julkaissut muistelmateoksen.

Harryn kerrotaan kirjoittaneen kirjaansa salassa jo lähes vuoden ajan. Daily Mailin lähteiden mukaan muille kuninkaallisille ei ole kerrottu kirjasta etukäteen. 

Lähteiden mukaan prinssi Harrylle on maksettu kirjasta ennakkona huimat 20 miljoonaa dollaria, eli noin 16,9 miljoonaa euroa. Kirjan uskotaan tuottavan Harrylle vielä enemmän. 

– En kirjoita prinssinä, joksi synnyin, vaan miehenä, joka minusta on tullut, prinssi Harry itse kertoo kirjastaan.

Kirjan oletetaan käsittelevän hänen ja vaimonsa herttuatar Meghanin myrskyisää eroa kuninkaallisista edustustehtävistä. He muuttivat Yhdysvaltoihin alkuvuodesta 2020. Herttuaparin Oprah Winfreylle antama haastattelu aiheutti valtavan kohun kuluvan vuoden keväällä. Haastattelussa he kertoivat hovissa kokemastaan rasismista ja muista epäkohdista. 

Lue myös: Harrysta ja Meghanista on tehty nyt myös elokuva, katso kiusallinen traileri: "Onko tämä vitsi?"

Lue myös: Prinssi Harry pelkää vaimonsa menettämistä: 'Mietin, että joudunko kasvattamaan lapsemme yksin'

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat