Kuva: AOP

Antti Tuisku jakoi somessa harmillisen huomion koulukiusaamisesta: "Mieltä musertavaa"

29.09.2020 10:45 - Iiro Myllymäki

Kiusatuksi tullut Antti Tuisku harmittelee, että koulukiusaaminen tuntuu olevan aina vain yhtä iso ongelma.

Antti Tuisku, 36, on jakanut sosiaalisessa mediassa lapsuuskuvan ja tärkeän muistutuksen seuraajilleen. Mies ottaa tekstissä kantaa koulukiusaamiseen ja kehottaa ihmisiä lopettamaan kiusaamisen ja sen vähättelemisen.

”Tässä pieni Antti. Elämä edessä, unelmia ja haaveita mieli pullollaan. Halu tehdä asioita, jotka tuottavat ilon ja onnen tunteita. Täyttymystä. Osa niistä asioista on jo selvillä, osa odottaa tulevaisuudessa. Jarruna tällä tiellä ihmiset, jotka kiusaavat, kokevat nämä ambitiot turhan erilaisina. Valtavirrasta poikkeavina. Sinnittele Antti. Älä lannistu”, Tuisku kirjoittaa.

Mies harmittelee, että tilanne koulukiusaamisen suhteen ei tunnu menneen parempaan suuntaan hänen oman lapsuutensa jälkeen.

"Ja kun voisi kuvitella, että ihmiset tänä päivänä osaisivat ymmärtää paremmin sen, mitä toisten ulkopuolelle jättäminen, henkinen ja fyysinen kiusaaminen aiheuttaa. Mutta selkeästi ei. Uutiset koulujen kiusaamistapauksista on järkyttävää ja mieltä musertavaa luettavaa”, Tuisku kirjoittaa.

Antti Tuisku vetoaa ihmisiin, jotta he eivät kääntäisi katsettaan, kun todistavat koulukiusaamista. Hän toivoo, että hänen faninsa voisivat olla esimerkkinä muillekin tässä.

Antti Tuiskun päivityksen pääset katsomaan kokonaisuudessaan alta. Jos päivitys ei näy, klikkaa tästä.

Antti Tuiskun someseuraajat ovat pitäneet miehen keskustelunavausta tärkeänä. Tunnissa kuvalle on kertynyt jo 10 000 tykkäystä ja roimasti kommentteja. Muun muassa muusikkokollegat Jannika B ja Vesala ovat kommentoineet sydänemojeilla kommenttikentässä.

Lue myös: Kuinka hyvin suomalaiset tunnistavat valeasuisen Antti Tuiskun? - 'Silmät paljastivat'

Lue myös: Antti Tuisku rehellisenä faneilleen: "Tämä on ollut elämäni henkisesti raskain kesä"

Kilpailut

Uusimmat