Kuva: AOP

Tom Hanksin vaimo avautuu hurjista koronaoireistaan: "En voinut kävellä"

15.04.2020 10:45 - Reija Saarinen

Hansk ja hänen vaimonsa Rita Wilson ovat parantuneet koronatartunnastaan.

Näyttelijäkomistus Tom Hanks, 63, kertoi maaliskuun puolessa välissä saaneensa koronavirustartunnan yhdessä vaimonsa kanssa. 

"Tunsimme Ritan kanssa olomme hieman väsyneiksi. Meillä oli flunssaa sekä lihaskipuja. Ritalla oli myös vilunväristyksiä ja pientä lämpöä myös. Toimiaksemme oikein päätimme testauttaa itsemme koronan varalta ja testi osoittautuikin positiiviseksi," Hanks kertoi julkaisemansa kuvan yhteydessä.

Nyt, noin kuukautta myöhemmin Rita Wilson, 63, on avautunut oireistaan haastattelussa. Wilsonin mukaan hän voi tällä hetkellä hyvin, mutta koronaviruksen aiheuttamat tuntemukset olivat melko rajuja.

- Aluksi olin erittäin väsynyt ja tunsin oloni hyvin epämukavaksi. En halunnut, että minuun kosketaan. Sen jälkeen kuume alkoi nousta ja koin vilunväristyksiä, jollaisia minulla ei koskaan ole ollut, hän kertoo haastattelussa.

Wilsonin mukaan hän menetti myös haju- ja makuaistinsa, mutta tajusi sen vasta jälkikäteen. Kuume nousi Wilsonin mukaan 39 asteeseen.

- Olin todella pahoinvoiva. Minua huimasi, enkä voinut kävellä. Lihakseni tuntuivat todella heikoilta.

Wilsonin mukaan hänen miehensä sen sijaan selvisi lievemmillä oireilla. 

Lue myös: Tom Hanks jakoi viattomalta vaikuttavan paahtoleipäkuvan - sitten kommenttikenttä räjähti

Lue myös: Koronatartunnan saanut Tom Hanks päivitti tilannettaan: "Mennään päivä kerrallaan"

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat