Kuva: AOP

Elton John kärsi samaan aikaan kolmesta sairaudesta - "Join pullon viskiä joka päivä"

19.11.2019 10:45 - Iiro Myllymäki

Vieroituksessa hoidettiin miehen alkoholismia, huumeriippuvuutta ja bulimiaa.

Musiikkilegenda Elton John, 72, on kertonut avoimesti elämässä kohtaamistaan sairauksista BBC:n Graham Nortonin haastattelussa. Mies kertoo, että hän kärsi samanaikaisesti kolmesta sairaudesta: alkoholismista, huumeriippuvuudesta ja bulimiasta. Mies on aiemminkin kertonut käyttäneensä runsaasti kokaiinia ja eristäytyneensä ulkomaailmasta riippuvuutensa takia.

- Join pullon Johnnie Walker Black -viskiä joka päivä, Elton John kertoo vaikeista ajoistaan.

Mies kertoo, että hän saattoi noihin aikoihin nukkua kolmekin päivää putkeen, minkä jälkeen hän ahmi ruokaa ja oksensi kaiken pois.

- Olin hyvin yksinäinen ja mietin, aionko kuolla vai aionko elää.

Miehen mukaan kaikki hänen läheisimmät ystävänsä olivat yrittäneet saada hänet lopettamaan ja hakemaan apua, mutta hän ei suostunut kuuntelemaan heitä. Tämä jopa katkaisi välit joihinkin ystäviin pitkäksi aikaa. Lopulta Elton John päätti hakea apua ja kirjautui Chicagossa vieroitushoitolaitokseen vuonna 1990. Siellä miehen alkoholismia, huumeriippuvuutta ja bulimiaa hoidettiin samanaikaisesti.

- Olin siellä kuusi viikkoa. Sen jälkeen tulin takaisin Englantiin. Jälkihoito toimi hyvin ja otin vuoden vapaata töistä, Elton John muistelee.

Elton John konsertissa vuonna 1989 (kuva: AOP)

Elton John on aiemmin kertonut, että hänen riippuvuusongelmansa juonsivat juurensa vaikeaan perhetaustaan. Mies ei koskaan kokenut saavansa rakkautta ja tukea isältään, mikä johti epävarmuuksiin ja sitä kautta epävarmuuksien lääkitsemiseen huumeilla ja alkoholilla.

- Sanoin aina, että kokaiini oli huume, joka avasi minut. Kykenin juttelemaan ihmisille. Sitten siitä tuli huume, joka sulki minut. Kaksi viimeistä viikkoa, kun käytin kokaiinia, olin vain kotonani Lontoossa enkä poistunut sieltä, Elton John on kertonut.

Elton John on ollut kuivilla päihteistä nyt 29 vuotta.

Miehen uran huiput ja laskut on kerrottu viime keväänä ensi-iltaan tulleessa Rocketman-elokuvassa. Elton John tulee konsertoimaan Suomeen jäähyväiskiertueellaan 22. ja 23. päivä syyskuuta ensi vuonna.

Lue myös: Elton John ei koe saaneensa ansaitsemaansa kunnioitusta: ”Uusi Leijonakuningas oli suuri pettymys”

Lue myös: Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin lomamatkustelu herätti raivon - Elton John puuttui peliin

Lähteet: Metro.co.uk, Sober Nation

Kilpailut

Uusimmat