Kuva: Emmi Moilanen

Alina Voronkova ja Petri Nygård pelasivat juomapeliä - räävitön mittelö tallentui videolle

18.07.2019 16:45 - Senni Loikala

Kummallakin oli edessään viisi mukia, joissa oli olutta.

Miss Suomi Alina Voronkova, 24, ja räppäri Petri Nygård, 44, osallistuivat hiljattain radiokanava KISS:n järjestämään haasteeseen, jossa kaksikko otti toisistaan mittaa juomapelin merkeissä.

Voronkovalla ja Nygårdilla oli molemmilla edessään viisi mukia, joissa oli olutta. Ideana oli, että muki pitäisi juoda tyhjäksi ja asettaa pöydän reunalle niin, että sen saisi sormea napauttamalla kääntymään ylöslaisin. Seuraavaan mukiin saisi siirtyä vasta, kun edellinen olisi juotu tyhjäksi ja tyhjä muki jäänyt pöydälle ylösalaisin. Voittaja olisi se, joka olisi juonut ensimmäisenä kaikki mukit tyhjiksi ja saanut mukit jäämään pöydälle väärinpäin.

Kumpi vei pidemmän korren juomapelissä? Näet videon haasteesta alta.

Jos video ei näy, pääset siihen tästä.

Alina Voronkova on vaikuttanut KISS:llä tänä kesänä, mutta sai sittemmin kesätyön Radio SuomiRockin juontajana. 

- Vahvuuksiani ovat heittäytyminen, uuden oppiminen sekä se, että en luovuta helpolla, jos epäonnistun, Voronkova kertoi ennen kesätyönsä alkua Voice.fi:lle antamassaan haastattelussa.

Alina Voronkova osallistui aiemmin Voice.fi:n Rakkaudesta-juttusarjaan, jossa ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti rakkaudesta. Pääset juttuun tästä.

Voice.fi, Radio SuomiRock, Radio Nova, Iskelmä ja KISS ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat