Kuva: AOP

Mariah Carey avautui avioliitostaan rajuin sanoin: "Olin kuin lapsimorsian"

11.07.2019 21:15 - Katariina Auvinen

Nainen meni ensimmäisen kerran naimisiin 23-vuotiaana.

Laulaja Mariah Carey, 49, on ollut kahdesti naimisissa ja kihloissa kolmesti. Nainen meni ensimmäisen kerran naimisiin vuonna 1993, kun hän oli vain 23-vuotias. Carey nai Tommy Mottolan, joka oli tähteä 20 vuotta vanhempi. 

Parin liitto kesti viisi vuotta. Nyt Carey on avannut sanaisen arkkunsa ensimmäisestä avioliitostaan. Hänen mukaansa naisesta tuntui, kun hän olisi ollut vankilassa. 

- Voit piirtää kuvan lapsimorsiamesta, jollainen olin. Kaikki oli todella kontrolloitua ja hän koetti pitää narut käsissään, hän kertoi kirjailija Jessica Hendonille. 

Naisen mukaan hänellä ei ollut minkäänlaista vapautta suhteessa. 

- Olin kuin vankilassa, hän lisää. 

Mottola on itse kertonut aiemmin, että suhde Mariah Careyhin oli väärin ja sopimaton. Carey on kertonut, että Mottola pahoitteli hänelle aiemmin aiheuttamaansa tuskaa, kertoen hänen olleen vain hyvätahtoinen. 

Carey meni toisen kerran naimisiin vuonna 2008 Nick Cannonin kanssa. Parilla on kaksi lasta, joiden huoltajuuden he jakavat. Pari erosi vuonna 2016. 

Mariah Carey ja Tommy Mottola vuonna 1997, vain vuosi ennen eroa. (kuva: AOP )

Mottolan jälkeen nainen meni naimisiin Nick Cannonin kanssa vuonna 2008. Liitto päättyi kuitenkin seitsemän vuoden jälkeen. (kuva: AOP)

Lue myös: Nainen toivoi Mariah Carey -kakun juhliinsa, mutta saikin aivan muuta - tuloksesta nettihitti

Lue myös: Mariah Carey vei suositun Instagram-haasteen aivan uudelle tasolle - katso hämmentävä video

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat