Kuva: AOP

Selena Gomez murtui itkuun palkintogaalassa - omisti Vuoden nainen -palkinnon pelastajalleen

01.12.2017 10:45 - Senja Rapila

Laulajalle tehtiin aiemmin tänä vuonna munuaisensiirto, johon hänen ystävänsä lahjoitti munuaisen.

Laulaja Selena Gomezille tehtiin aiemmin tänä vuonna munuaisensiirto, sillä hän kärsi punahukasta eli kudoksia vaurioittavasta autoimmuunireaktiosta. Laulaja on avautunut leikkauksen jälkeen, että hän ei tiennyt elämänsä olevan kiinni niin pienestä. 

- Se oli joko elämä tai kuolema. Aliarvioin sairauteni ja en ajatellut sen olevan niin vakavaa, Gomez on kertonut. 

Gomez pääsi leikkaukseen, kun hänen hyvä ystävänsä Francia Raísa lahjoitti hänelle munuaisen. Laulajatar murtui kyyneliin hiljattain järjestetyssä Billboardin gaalatilaisuudessa, kun hänet palkittiin Billboardin Vuoden naiseksi.

Hän omisti koko palkintonsa ystävälleen, joka mahdollisti Gomezin eloonjäämisen.

- Rehellisesti sanottuna Francian tulisi saada tämä palkinto, koska hän pelasti henkeni, Gomez kertoi ääni väristen.

- En ole ollut koskaan yhtä ylpeä siitä, että olen nainen tällä alalla, kuin mitä olen tänään.

Voit kuunnella koko koskettavan puheen alapuolelta.

Lue myös: Selena Gomez vahvisti vihdoin tiedon yhteenpaluusta

Lue myös: Selena Gomezin uusi tyyli on huikea: Blondit hiukset ja lyhyt nahka-asu tihkuu seksi

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.