Kuva: YouTube

Duudsonit-Jarno paljastaa sairastaneensa ihosyöpää: "Se oli pelottava ajatus, että kuolee"

28.09.2017 10:53 - Senja Rapila

Jarno Laasala kertoo henkilökohtaisesta ja pelottavasta kokemuksestaan YouTube-kanavalla.

Suomalainen ryhmä rämäpäitä, eli Duudsonit, saivat kunnian suunnitella tänä vuonna Roosa nauha -kampanjan nauhan, jolla kerätään varoja kotimaiseen syöpätutkimukseen. Kampanjalla kerätään varoja erityisesti rintasyövän tutkimukseen, sekä sairastuneille tarjottavan neuvonnan ja tuen turvaamiseksi.

Duudsonien Jarno Laasala on kertonut nyt Duudsonien YouTube-kanavalla henkilökohtaisen paljastuksen siitä, miksi aihe koskettaa häntä erityisesti; Laasalalla on ollut syöpä.

- Minulla oli syöpä viime keväänä, hän kertoo videolla.

Hän myös esittelee videollaan kroppaansa, jossa on paljon luomia.

- Kahden vuoden välein olen käynyt tutkituttamassa luomeni, että voisiko niistä joku olla pahanlaatuinen. Silloin tällöin muutama luomi on poistettukin, Laasala sanoo,

Viime keväänä erään luomen reunasta löytyi musta piste, jonka jälkeen luomi poistettiin. Lääkäri soitti hänelle siitä parin viikon kuluttua kertoen, että Laasala sairastaa ihosyöpää eli melanoomaa.

- Hän sanoi, että ennuste on hyvä, mutta että minulla on kuitenkin ihosyöpä. Kyllä se oli jonkunlainen shokki. En uskonut, että minulle tulisi syöpä. Olin jotenkin aina ajatellut, että tulen olemaan täällä aina, ikuisesti, Laasala toteaa.

- En ollut valmis siihen, että voisin kuolla. Se oli pelottava ajatus, että kuolee. Itkin niitä tunteita, puhdistin itseäni itkemällä.

Syöpä löydettiin kuitenkin niin ajoissa, ettei se ehtinyt levitä.

- Onneksi se löydettiin niin aikaisessa vaiheessa, että se ei ollut levinnyt. Sitten kun sain ne tulokset että olin terve, voi sitä helpotuksen määrää.

Lue myös: Julkisuuden henkilöt avautuivat alkoholiongelmistaan: "Alkoholi teki minut sairaaksi"

Lue myös: Rauha laskeutui Sini Ariellin perheeseen: Mies suunnittelee lastenhuonetta, odottaa vauvaa innolla

Kilpailut

Uusimmat