Kuva: AOP

Jennifer Aniston kyllästyi uteluihin mahdollisesta raskaudesta: "Se ei ole kenenkään muun asia!"

24.08.2017 20:45 - Katariina Auvinen

Frendit-tähti kertoo julkisuudessa, että hänen unelmansa täydellisestä elämästä on erilainen kuin monella muulla.

Näyttelijä Jennifer Aniston, 48, on loistavassa kunnossa ikäisekseen. Frendit-tähti haluaa kuitenkin laittaa stopin jatkuville spekulaatioille siitä, onko tähti raskaana tai mahdollisesti suunnittelemassa raskautta. Aniston sanoo, että hän on saanut kuulla aiheesta jo niin paljon, että se on hermostuttanut hänetkin uutisoi The Sun-julkaisu.

-Se, aiommeko hankkia lapsia, ei ole kenenkään muun asian kuin minun ja mieheni. Sen lisäksi olen kyllästynyt otsikoihin, jossa minun väitettäisiin olevan raskaana, vaikka söin vain ison aterian, Aniston tuhahtaa.

Aniston kertoo, että aihe on hänelle erittäin herkkä. Hän puhui julkisuudessa muun muassa siitä, että hänen unelmansa täydellisestä elämästä saattaa olla erilainen kuin monella muulla. Näin ollen näyttelijä myös kertoo, että toisten päätöksiä pitäisi kunnioittaa niitä kyseenalaistamatta. Aniston epäilemättä vertaa kertomuksellaan myös lapsihaaveisiin. 

-On surullista, että me näemme edelleen asiat tiettyjen linssien läpi. Jos naisella ei ole lapsia, hän ei ole mitään. Se määrittelee meitä, Aniston pohtii. 

Aniston on ollut naimisissa kaksi vuotta näyttelijä, Justin Therouxin, 46, kanssa. 

Lue myös: Miksi Frendien Joeysta ja Rachelista ei tullut paria? Jennifer Aniston kertoo

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat