Kuva: AOP

Kim Kardashian vahvistaa huhut - haluavat kolmannen lapsen pian

17.08.2017 13:45 - Katariina Auvinen

Sen sijaan tähti ei ottanut kantaa siihen, yrittääkö Kardashian itse tulla raskaaksi, vai käyttävätkö he sijaisäitiä.

Seurapiirikaunotar Kim Kardashian, 36, on vahvistanut julkisuudessa, että hän ja hänen aviomiehensä Kanye West, 40, haluavat saada kolmannen lapsen mahdollisimman pian. Kardashian kärsi terveysongelmista ensimmäisen raskautensa aikana, joten lääkärit eivät antaneet turhaa toivoa edes toiselle lapselle. Nainen kuitenkin synnytti heidän toisen lapsensa, Saint-pojan, yli vuosi sitten. 

Lääkärit kuitenkin varoittelevat kaunotarta seuraavista raskauksista. Sen myötä parin on huhuttu ottaneen selvää myös kohtuvuokrauksesta. Kardashian kertoi antamassaan haastattelussa, että pari toivoo saavansa perheenlisäystä mahdollisimman pian. Joidenkin lähteiden mukaan sijaisäiti olisi jo neljännellä kuulla raskaana. 

Saint-pojan lisäksi heillä on myös neljävuotias North-tytär. Kardashian on ollut yhdessä, räppäri Kanye Westin kanssa vuodesta 2012. Pari tapasi toisensa yhteisten tuttujen kautta. He menivät naimisiin vuonna 2014. 

Lue myös: Kim Kardashian otti vihdoin kantaa ihmisiä vihastuttaneeseen kuvaan - haukuttiin huonoksi äidiksi

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat