Kuva: AOP

Pako-tähden koskettava puhe leviää: "Yritin itsemurhaa ensimmäisen kerran 15-vuotiaana"

16.02.2017 15:11 - Reija Saarinen

Puhe on kerännyt alle vuorokaudessa yli miljoona katselukertaa.

Facebookissa kiertää parhaillaan todella koskettava video, jossa Pako-sarjasta tutuksi tullut näyttelijä Wentworth Miller, 44, kertoo elämästään ja etenkin sen vaikeista hetkistä.

Puheensa alussa Miller valottaa taustojaan. Hän on sekoitus eri kansalaisuuksia ja sen lisäksi hän on homoseksuaali. Omien sanojensa mukaan hän on ollutkin koko ikänsä niin sanotussa selviytymismoodissa. Tilassa, jossa keskittyy pelkästään siihen, että selviää eteenpäin.

"Ensimmäisen kerran yritin itsemurhaa ollessani 15-vuotias. Odotin, että vanhempani lähtevät pois kotoa ja sen jälkeen nielin kasan pillereitä. En muista mitään tapahtuneesta tai muutamasta sen jälkeisestä päivästä, mutta olen melko varma siitä, että kun maanantai koitti, olin jälleen bussissa matkalla kouluun teeskennellen, että kaikki on hyvin."

Miehen mukaan hän kirjoitti avoimen kirjeen siksi, että hän halusi olla jollekin se ihminen, jota hänellä itsellään ei nuoruudessaan ollut.

"Haluan lähettää viestin nuorelle, Yhdysvalloissa tai jossain muualla, että joku kuuntelee ja välittää. Että on olemassa me ja tämä nuori, lapsi tai aikuinen, on rakastettu eikä hän ole maailmassa yksin," Miller sanoo.

Puheen voit katsoa kokonaisuudessaan alta.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Miller avautuu masennuksestaan ja vaikeuksistaan. Viime vuonna kerroimme, miten nettikansa nauroi Millerin kuvalle, joka paljasti hänen muuttuneen ulkomuotonsa. Miller kuuli puheet ja avautui elämästään onnistuen hiljentämään huutelijat. Aiheeseen voit tutustua tarkemmin täällä.

Lue myös: "Sinulla on toivoa" - Pako-tähti julkaisi koskettavan videon masennuksesta

Kilpailut

Uusimmat