Ultraplus-malli Tess Holliday julkaisi itsestään alusvaatekuvan: "Yritän oppia rakastamaan kehoani"

28.12.2016 10:15 - Reija Saarinen

Tess Holliday sai toisen lapsensa puoli vuotta sitten.

Ultraplus-malli Tess Holliday, 31, julkaisi omalla Instagram-tilillään alusvaatekuvan itsestään. Kuvatekstissä hän kertoo rehellisesti ajatuksistaan, joita hänen mieleensä on hiipinyt synnytyksen jälkeen.

Hollidayn mukaan muuttuneen kehon hyväksyminen on ollut hänelle hankalaa. Hän kuitenkin pyrkii rakastamaan kehoaan, myös ensi vuonna.

"Jokainen päivä, jona yritän totutella raskauden jälkeen muuttuneeseen kehoon, tuntuu pienoiselta taistelulta. Synnytyksestä on nyt kulunut kuusi kuukautta. Mahani on nyt alempana, rintani ovat erimuotoiset kuin ennen ja olen saanut lisää raskausarpia. Tällä hetkellä tunnen enemmän kuin koskaan olevani jonkun toisen kehossa," Holliday kirjoittaa.

Hollidayn mukaan hän mietti pitkään kuvan julkaisua. Hän kuitenkin tuli siihen tulokseen, että rehellisyys on tärkeää.

"Minulla ei ole suunnitelmana se, että laihdutan ensi vuonna. Haluan kuitenkin oppia rakastamaan sitä. Ei ole sellaista päivää, etteikö Nick kertoisi minulle miten kaunis olen, ei kuitenkaan ole kumppanin tehtävä nostaa mielialaamme. Meidän on tehtävä se itse ja minä olen päättänyt saavuttaa sen tilan, päivä päivältä."

Hollidayn julkaiseman kuvan näet alta.

Lue myös: Mallikaunotar Tess Holliday julkaisi itsestään koskettavan ennen ja jälkeen -kuvaparin - katso

Kilpailut

Uusimmat