Kuva: AOP

Kelly Clarkson: "Kaikki luulivat minua lesboksi"

16.10.2016 21:15 - Iiro Myllymäki

Clarksonia epäiltiin nuorempana lesboksi, sillä hän ei ollut perustanut perhettä kuten monet muut ikäisensä naiset.

Yhdysvaltalainen laulaja Kelly Clarkson, 34, on kertonut, että hänen seksuaalista suuntautumistaan kyseenalaistettiin aikanaan hänen kotikonnuillaan.

- Olen pienestä etelän kaupungista. Kaikki luulivat, että olen lesbo, koska en ollut naimisissa eikä minulla ollut lapsia. Minulla oli hyvin korkeat kriteerit kumppanille, Clarkson kertoo.

Nainen on ollut naimisissa miehensä Brandon Blackstockin kanssa vuodesta 2013. Clarkson on tyytyväinen siihen, ettei mennyt naimisiin nuorempana.

- Parikymppisenä muuttuu niin paljon ihmisenä. Mieheni meni ensimmäistä kertaa naimisiin 21-vuotiaana, ja he menivät aivan hämilleen. Voi olla hankalaa kasvaa samaan suuntaan toisen kanssa. Parikymppisenä oleminen on kasvun ja isojen virheiden aikaa, Clarkson sanoo.

Clarksonilla on miehensä kanssa kaksi lasta, 2-vuotias tytär River Rose ja kuusikuukautinen poika Remington Alexander.

Lue myös: Kelly Clarkson julkaisi suloiset kuvat vastasyntyneestä vauvastaan - katso!

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat