Kuva: YouTube

Muistatko, kun Rölli "kännäsi" televisiossa? Syy jakson teemavalintaan tuo kyyneleet silmiin

15.09.2016 21:45 - Senja Rapila

Monet ihmettelivät ja jopa kauhistelivat sitä hetkeä, kun lasten suosikkihahmo joi viskiä televisiossa.

Näyttelijä Allan "Allu" Tuppurainen, 65, on näytellyt Rölli-hahmoa jo miltei kolmenkymmenen vuoden ajan siitä alkaen, kun hän kyseisen hahmon kehitti. Rölli-tarinoista pitävät aikuiset sekä lapset, sillä jokaisessa tarinassa on opetus, jonka elokuva avaa katsojalleen.

- Monesti ideat tulevat ihan spontaanisti omasta elämäntilanteesta tai siitä, kun näkee jossain jotain ja sitten tekee niistä huomioita. Sitten omassa päässä se muuntuu sellaiseen satumaailmaan, Tuppurainen kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

- En koskaan pyri opettamaan, ei minusta sellaiseen ole. Joku ajatus kuitenkin pitää olla niiden takana, jotain aina pitää olla sanottavaa. Siitä se kaikki lähtee, ei voi vain ajatella, että kunhan jotain vain teen. Ei sen tarvitse olla aina mitään hirmu syvällistä, välillä voi iloita ihan "hilipatipippaata", mutta kunhan on jotain sanottavaa.

Allu Tuppurainen keksi ikimuistoisen Rölli-hahmon jo miltei 30 vuotta sitten. (kuva: Senja Rapila)

Kun Rölli maistoi taikajuomaa...

Kaikista eniten Röllin seikkailuista on varmasti puhututtanut se, kun Rölli joi "taikajuomaa". YouTubessakin olevalla videopätkällä nähdään, kuinka Rölli juo Jack Daniel's Tennessee Whiskey -viskiä ja alkaa hölmöillä.

- Mietin pitkään ja tiesin, että tästä tulee myös turpaan, koska alkoholi on suomalaisille arka paikka ja se on aiheuttanut paljon kyyneleitä, Tuppurainen muistelee.

Vaikka idea mietitytti, halusi hän tehdä kyseisen kohtauksen.

- Näin sanomalehdessä sellaisen jutun, että pari pikkupoikaa olivat leikkineet junaradalla. He olivat varmaan pikkusen päälle 10-vuotiaita - ja he olivat kännissä. Ainakin toinen heistä kuoli junan alle. Se oli varmaan sellainen laukaiseva tekijä, että kyllä näistäkin aiheista voi tehdä. Mutta totta kai siinä pitää olla sellainen sadunomaisuus, että se opetus tulee sitä kautta.

Tuppurainen kertoo, että palautetta kyseisestä jaksosta tuli runsaasti. Osa oli negatiivista, mutta suurin osa oli kuitenkin positiivista. Näyttelijä muistelee, että vanhoissa Rölli-jaksoissa on käsitelty myös kuolemaa ja muita vakavampia aiheita, kun esimerkiksi elefantti-Antti ja siili-Suhonen lensivät taivaaseen.

- Se aina menee symbolisella tasolla, ettei tehdä mitään vahinkoa lapsille niillä. 

Inspiraatiota Jugoslavian hajoamisesta

Tuppurainen on saanut muihinkin Rölli-tarinoihinsa inspiraation ympäröivästä maailmasta. Toinen koskettava tarina löytyy vuonna 2001 julkaistusta elokuvasta Rölli ja metsänhenki.

- Olin joskus kauan sitten silloisessa Jugoslaviassa, joka hajosi ja siellä tapahtui kauheita. Se oli ihana paikka ja siellä oli ihana pyöriä turistina. Vähän sen jälkeen koko yhteiskunta repesi, ne rupesivat tappamaan toisiaan ja tuli hirveää jälkeä. Uutisissa oli jotain Serbian nuoria miehiä, joilla oli Rambo-rätti päässä ja uhosivat jotkut rynnäkkökiväärit olalla. Kauhea uho ja tsemppi. Sieltä lähti käyntiin Rölli ja metsänhenki, Tuppurainen kertoo.

- Sielläkin röllit innostuvat. Poikamaista innostusta: nyt lähdetään sotaan, ei tiedetä mitä se tarkoittaa, mutta lähdetään vaan - on se varmasti jotain jännää! Ja sitten mopo karkaa käsistä ja tulee pahaa jälkeä. Aina jostain nuo jutut lähtevät. 

Lue myös: Allu Tuppurainen, millainen Rölli on vanhana?

Kilpailut

Uusimmat