Kuva: AOP

Janni Hussi harmissaan: Jälleen muutto edessä uuteen maahan

06.07.2016 10:30 - Pauliina Jokinen

Janni Hussi sai kuulla muutosta vieraillessaan Suomessa.

Fitness-tähti Janni Hussi, 24, ja hänen jääkiekkoilijamiehensä Lauri Korpikoski, 29, ovat jälleen muuton edessä. Pariskunta on asunut viimeisen vuoden Kanadan Edmontonissa korpikosken työsopimuksen takia.

Heinäkuussa Korpikosken sopimus tuli kuitenkin päätökseensä ja pariskunta on jälleen muuton edessä.

”Eli muutto tulee vaan eipä ole hajua vielä minne. Suoraan sanottuna kyllä vähän harmittaa”, Hussi kirjoitti blogissaan.

Miehensä työn perässä kaupunkiin muuttanut Hussi oli juuri saanut oman elämänsä järjestykseen: urheilullinen nainen oli saanut työluvan ja työskenteli kolmella salilla. Lisäksi Hussi kertoi saaneensa ystäviä Edmontonista, jotka edelleen jäävät kaupunkiin.

Edellisen kerran pariskunta muutti vuosi sitten, kun Korpikosken sopimus Phoenixissä päättyi. Jo tuolloin Hussi oppi muutosten tapahtuvan nopeasti.

”Ja kyllähän sen tiedostaa, mikä on pelin henki ja että koskaan ei voi olla varma missä seuraavana päivänä asustaa”, Hussi mietti.

”Yritän myös ajatella asian niin, että kun en tähän voi itse vaikuttaa niin yritän olla siitä murehtimatta. Ja se on totta kai selvää, että me ollaan Harrin kanssa Laurin rinnalla no matter what. Vai pitäiskö sanoa mieluummin where”, Hussi kirjoitti.

Vaikka uuden elämän aloittaminen on jälleen edessä, ei fitness-tähti aio lannistua.

”Ja itse olen semmoinen selviytyjä-luonne, että ihan sama minne meidät tipauttaa niin kyllä siellä aina uusi pesä kokoon tulee. Harrin kanssa kun on muutenkin helppo matkustaa, en voi edes kuvitella minkälainen homma olisi muutella lasten kanssa! No jokatapauksessa, tätä asiaa on nyt turhaa tämän enempää spekuloida, asiat kyllä menee niinkuin niiden on tarkoitus.”

Lue myös: Vastikään eronnut Eevi Teittinen treenaa hulluna: "Ennätysviikon jälkeen helppo hymyillä"

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Radio Nova

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.