Kuva: shutterstock

Miten hurmaat seuralaisesi heti ensimmäisillä treffeillä? 6 asiaa, joihin kannattaa panostaa

02.06.2018 16:15 - Roosa Sallila

Kohtelias keskustelu rakentuu pitkälti toisen kuuntelemisesta ja kunnioittamisesta. Keksi kuitenkin etukäteen kysymyksiä, joihin haluaisit saada vastauksia tapaamisenne aikana.

Ensimmäiset treffit uuden seuralaisen kanssa voivat jännittää, mutta kun kiinnität pieniin asioihin huomiota, voit tehdä vaikutuksen seuralaiseesi. On nimittäin muutamia sellaisia asioita, joihin kiinnittää erityisesti huomiota, jotta et anna itsestäsi itsekästä tai epäkohteliasta kuvaa.

Alta näet muutamia vinkkejä, joiden avulla jäät treffiseuralaisesi mieleen ja saat kaiken etenemään sujuvammin.

Ole ajoissa

Yksi tärkeimmistä seikoista on ilmestyä ajoissa paikalle. Jos kuitenkin näyttää, että myöhästyt ilmoita siitä pikimmiten treffiseuralaisellesi.

Yksi kikka on kuitenkin ilmoittaa olevasi myöhässä, mutta saapua paikalle kuitenkin juuri ajoissa. Näin osoitat, että tapaaminen on sinulle oikeasti tärkeä ja teit kaikkesi, jotta ehdit sittenkin ajoissa paikalle.

Panosta pukeutumiseen

On tärkeää, että olet oma itsesi myös treffeillä. Kuitenkin jos puet paremmat vaatteet yllesi, laitat hajuvettä tai kokeilet esimerkiksi uutta huulipunaa, kertoo heti treffikumppanillesi, että olet halunnut panostaa treffeihin. Pukeudu kuitenkin treffien teeman mukaan, esimerkiksi jos lähdette pelaamaan tennistä älä ilmesty paikalle samoissa vaatteissa, millä lähtisit illalliselle.

Vältä treffeille lähtöä suoraan töistä. Pieni hengähdystauko töiden ja treffien välillä auttaa sinua nollaamaan ajatukset ja näin ollen pystyt paneutumaan täysillä treffimoodiin

Tarjoudu maksamaan

Jos olet itse pyytänyt häntä treffeille tai ehdottanut tapaamispaikkaa, tarjoudu kohteliaisuuden osoituksena maksamaan. Todennäköisesti, jos hän on herrasmiesainesta, hän varmasti tarjoutuu vastalauseena maksamaan tai vähintäänkin puolittamaan laskun.

Kysy kysymyksiä

Mieti etukäteen mitä haluaisit tietää seuralaisestasi. Uuden ihmisen kanssa keskustelu saattaa muuttua kiusalliseksi, jos kummallakaan ei ole mitään sanottavaa. Kiusallisen hiljaisia hetkiä on kuitenkin helppo välttää, jos olet miettinyt etukäteen keskusteluaiheita ja kysymyksiä.

Toinen vinkki miten saat pidettyä treffisi intensiivisinä, on pitää ne tarpeeksi lyhyinä. Pidä huoli, etteivät ne veny liian pitkiksi ja tylsiksi, vaan varaa ensimmäisille treffeille esimerkiksi vain tunti aikaa. Mieti valmiiksi syy miksi sinun pitää jättää treffit lyhyiksi ja ytimekkäiksi.

Kerro omia kokemuksiasi

Kun seuralaisesi kertoo tarinaa, jatka tarinan päätyttyä juttua omilla kokemuksellasi. Jos hän kertoo omasta lapsuuusmuistostaan, voit todeta perään, että muistat myös hauskan tarinan ja voitte vertailla kokemuksianne. Näin pääsette myös tutustumaan toisiinne syvemmin.

Kuuntele tarkkaan toista

Olemalla hyvä kuuntelija teet varmasti vaikutuksen seuralaiseesi. Kun jaksat kuunnella mitä toisella on sanottavaa ja osoitat mielenkiintoa keskustelua kohtaan, välillenne syntyy luottamus.

Saatamme helposti puhua liikaa itsestämme, joten on hyvä muistaa, että avain kohteliaaseen keskusteluun on kuunnella enemmän kuin puhua.

Lue myös: Eikö deittisi etsi vakavaa parisuhdetta? 4 paljastavaa merkkiä

Lue myös: Sanat, jotka saavat sinkkuystäväsi ärsyyntymään - oletko sortunut?

Lähde: Elitedaily

Kilpailut

Uusimmat