Kuva: Juha Metso / AOP

Blind Channel meinasi hajota muutama vuosi sitten - pohjakosketuksesta syntyi jättihitti

25.02.2022 16:15 - Lauri Kujanpää

Blind Channel julkaisi tänään uuden kappaleen Bad Idea.

Oululainen rock-yhtye Blind Channel on kiusoitellut fanejaan pitkin viikkoa, sillä tänään perjantaina julkaistiin yhtyeen uusi kappale Bad Idea.

Yhtye kertoo Bad Idea -biisin olevan marttyyrikuolema ja samalla epäonnistunut anteeksipyyntö.

- Sanoituksissa ollaan henkilökohtaisemmillaan kuin koskaan ennen. Biisi syntyi vuosia sitten, kun ihmissuhteita päättyi tosi rumalla tavalla ja mielessä pyöri vain ’mähän varoitin', yhtye kertoo tiedotteeessa.

Kyseessä on tulevan albumin kärkisingle. Lifestyles of the Sick & Dangerous -albumi ilmestyy 8. heinäkuuta.

Radiokanava Suomirockin haastattelussa Blind Channel -laulaja Joel Hokka kertoo, että albumi on muisto elämän rankimmista, mutta myös samalla parhaimmista vuosista. Yhtye nimittäin meinasi hajota muutama vuosi sitten.

Voit myös kuunnella haastattelun alta tai suoraan Podplaysta.

- Vuoden 2020 keväällä oli semmoinen piste, että kaikki meinasi hajota. Olimme kiertueella Amaranthen kanssa ja kaikki alkoivat olemaan sitä mieltä, että onko missään mitään järkeä. Samalla tuli korona ja tulevaisuudennäykymät katosivat, Hokka kertoo juontaja Matti Mäki-Kokkilalle.

- Onneksi onnekkaimmat sattumat olivat odottamassa siellä kuilun pohjalla ja Dark Side -hitti oli sellainen biisi, joka kirjoitettiin aika synkissä tunnelmissa. Uudelle albumille on kitetytty kaikki tuntemukset, laulaja jatkaa.

Voit kuunnella Bad Idea -kappaleen suoraan alta tai Spotify-palvelun kautta.

Oulussa vuonna 2013 perustettu Blind Channel osallistui vuonna 2014 Wacken Metal Battleen, jonka se voitti ja pääsi esiintymään järkälemäiselle Wacken Open Air -festivaalille. Samana vuonna yhtye solmi levytyssopimuksen Ranka Kustannuksen kanssa

Blind Channel on saanut valtavasti huomiota tämän ja viime vuoden aikana sekä kotimaassamme että ulkomailla. Bändin menestyksekäs esiintyminen Euroviisuissa johti muun muassa siihen, että hittikappale Dark Side nousi Spotify-listoilla korkealle ympäri maapallon.

Lue myös: Blind Channel esiintyy UMK-finaalissa - "Tulette näkemään, millaisia me ollaan sängyssä"

Lue myös: Blind Channelin huima menestys jatkuu - kahmaisi Vuoden yhtye- ja Vuoden biisi -palkinnot

Lue myös: Blind Channel kiertää pääesiintyjänä Eurooppaa - Joel Hokka odottaa varsinkin yhden maan keikkoja

Voice.fi, Podplay, Radio SuomiRock, Radio City, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat