Kuva: Janita Autio

Antti Tuiskun outoa laulutapaa ihmeteltiin uutuusbiisissä - kertoo nyt podcastissa, mistä on kyse

04.01.2021 12:15 - Iiro Myllymäki

Antti Tuisku paljastaa Aki Linnanahteen podcastissa vastauksen kuulijoita puhuttaneeseen kysymykseen.

Antti Tuisku, 36, julkaisi heti vuoden vaihtuessa uuden kappaleen Treenaa. Mies on keskustellut kappaleesta ja urastaan radiojuontaja Aki Linnanahteen podcastissa. Tuisku kertoo, että vaikka kappale on tehty pilke silmäkulmassa, sillä otetaan myös kantaa.

- Sillä otetaan kantaa aika isoon tämän päivän yhteiskunnalliseen asiaan siitä, miten ihmiset rääkkäävät itseään tietämättä oikeastaan, miksi niin tekevät, Tuisku kertoo Aki Linnanahde Talk Show -ohjelmassa.

Antti Tuisku itsekin on kovassa kunnossa ja on suorittanut myös liikunta-alan ammattitutkinnon. Mies treenaa määrätietoisesti sillä tavalla, että se palvelee hänen fyysisestikin kuluttavaa uraansa poptähtenä eikä vain rääkätäkseen itseään. Antti Tuisku on aiemmin puhunut liikunnallisuudestaan Voice.fi:n haastattelussa.

Treenaa-kappale on nostattanut erityisesti yhden kysymyksen kuulijoiden mielissä: Miksi ihmeessä Antti Tuisku lausuu suomen kieltä niin erikoisella tavalla? Läpi koko kappaleen mies lausuu suomea kuin se olisi englantia, jolloin esimerkiksi treenaa-sanan r-kirjain ei pärise kuten pitäisi. Tuisku kertoi Instagramin tarinoissaan, että erityisesti tämä kysymys korostui hänen kappaleesta saamissaan viesteissä.

Tuisku kertoo Aki Linnanahteelle, että lausumisen taustalla on lopulta melko tylsä tarina eikä kyse ole mistään suuresta taiteellisesta oivalluksesta. Tuisku oli kirjoittanut kappaleen luottotiiminsä eli Jurekin, Saara Törmän ja Aku Rannilan kanssa ja alkoi äänittää demolauluja. Ensin hän lauloi kappaleen perinteisellä tavalla lausuen, mutta tekijät olivat sitä mieltä, että jokin tässä ei toimi. Sitten tuottaja Jurek alkoi ajatella ääneen, että on harmillista, kun hän ei voi käyttää kappaleessa samoja lauluraitojen tuottamiseen tarkoitettuja asetuksia kuin englanniksi musiikkia tekevien kanssa.

- Kysyin, että miksi et pysty. Hän sanoi, että siitä syystä, että suomen kieli on niin ruman kuuloista, kun konsonantit ovat niin vahvat, Tuisku muistelee.

Sitten Antti Tuisku päätti kokeilla laulaa kappaleen ikään kuin amerikkalaisittain lausuen.

- Yhtäkkiä se soundasikin ihan saakelin hyvältä. Aku, Saara ja Jurek hajosivat ihan täysin nauramaan. Mietin, että en kai minä tätä tällä lailla voi laulaa. Loppujen lopuksi rupesin itsekin miettimään, mikä aiheutti meissä sen suurimman reaktion ja mistä meille tuli paras fiilis, ja tästä se tuli.

Antti Tuisku myöntää Instagramin tarinoissaan julkaisemallaan videolla miettineensä muiden tekijöiden kanssa, onko uuden biisin kanssa menty jo liian pitkälle ja ymmärtävätkö ihmiset.

- Ajattelimme, että olemme nyt ihan liian kreisejä ja katsotaan, ymmärtävätkö ihmiset, mutta te olette ymmärtäneet, Tuisku kiitteli videolla.

Antti Tuiskun koko haastattelun Aki Linnanahde Talk Show’ssa voit kuunnella alta.

Lue myös: Antti Tuisku palaa takaisin kotiseudulleen: "Juuri nyt olen äärimmäisen onnellinen"

Lue myös: MTV: Muistatko Antti Tuiskun tyrmäävän TTK-tanssin, joka hurmasi kaikki? Katso

Kilpailut

Uusimmat