Kuva: Senja Rapila

Soundi: Vesala ei kaipaa PMMP:n paluuta: 'En halua enää laulaa Rusketusraitoja - paitsi karaokessa'

21.04.2020 16:15 - Lauri Kujanpää

Vesala on nykyään menestyksekkäällä soolouralla.

Muusikko Paula Vesala, artistinimeltään Vesala, 38, on nykyään menestyksekkäällä soolouralla. Ennen soolouraa Vesala lauloi yhdessä Mira Luodin kanssa jättisuositussa PMMP-yhtyeessä.

Vesala muisteli PMMP:n taivalta Soundi-lehden haastattelussa.

– Osa siitä meni ohi melkoisessa putkessa, levyt tuli etenkin aluksi helvetillisellä tahdilla. Kyllähän se synnytti sellaisen illuusion, että kaikki on mahdollista, koska kaikki mitä teki meni maaliin. Mehän tehtiin jopa lastenlevy, mikä meni sikahyvin. Meidän albumit syntyi sellaisessa vapauden ilmapiirissä.

Vesala ei kuitenkaan kaipaa PMMP:n paluuta, vaikka yhtye olikin iso osa hänen elämäänsä. Hän ei myöskään usko, että yleisö haluaisi sitä.

– Ei kukaan odota sitä, eikä kukaan halua sellaista. Ei se tule takaisin. Siihen aikaan kuului sellainen raivo ja erilainen, naiivi tuska, laulaja kertoi Soundille ja jatkoi:

– En mä pystyisi enää menemään itsekään laulamaan useimpia niitä kappaleita, ja olisi ihan hirveää juoksennella lavalla rääkymässä. En enää ikinä elämässäni halua laulaa jotain Rusketusraitoja. Paitsi läpällä karaokessa!

PMMP lopetti keikkailun vuonna 2013. Yhtyeen levyjä on myyty Suomessa satoja tuhansia kappaleita.

Lue myös: Vesala teki uudenvuodenlupauksen - fanit innostuivat uutisesta

Lue myös: Vesala julkaisi hauskan kuvan backstagelta - "Suuren maailman tyyliä!"

Lähde: Soundi

Kilpailut

Uusimmat