Kuva: AOP

Céline Dion kirjoitti vuolaan ylistystekstin Lady Gagalle: "Rakastan häntä"

21.04.2019 09:15 - Iiro Myllymäki

Laulajatähti kehuu Gagaa muun muassa tämän työstä tasa-arvon eteen.

Laulajalegenda Céline Dion, 51, on suuri Lady Gagan, 33, fani. Tämä käy ilmi Dionin kirjoituksesta, joka on julkaistu osana Time-lehden sadan maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen listausta. Listaukseen kuuluu se, että jokaisesta sadasta ihmisestä julkaistaan myös toisen julkisuudesta tutun ihmisen kirjoittama teksti, jossa listalle päässeen ihmisen vaikutusvaltaa perustellaan.

Poptähti, ja nyttemmin myös näyttelijä, Lady Gagan vaikutusvaltaa ei käy kiistäminen. Viimeisimmän vuosikymmenen ajan Gaga on vakiinnuttanut paikkansa popmusiikin yhtenä kiinnostavimpina niminä ja myös tasa-arvon puolesta puhuvana aktivistina. Naisen monet puolet eivät ole jääneet huomaamatta Céline Dionilta.

”Rakastan Lady Gagaa. Hänellä on mielestäni yksi maailman upeimmista äänistä: voimakas, vakuuttava, intohimoinen ja herkkä. Hän on ehdottomasti yksi luovimmista artisteista, joita olemme koskaan nähneet”, Dion aloittaa kirjoituksensa.

Lady Gaga on saanut elokuvamaailman polvilleen roolisuorituksellaan A Star Is Born -elokuvassa. (kuva: AOP)

Céline Dion kehuu Gagan piittaamattomuutta kriitikoistaan, jotka eivät ymmärtäneet tämän uran alkuaikojen ilmaisua yliampuvine pukuineen ja shokeeraavine esiintymisineen. Dion on vaikuttunut myös siitä, millainen vaikutus Gagalla on faneihinsa.

”Hän kannustaa fanejaan taistelemaan arvojensa puolesta, sanoivat muut mitä tahansa. Näin hän antaa seuraajilleen vahvuutta ja itsevarmuutta uskoa itseensä. Oli kyse sitten hänen jatkuvasta tuestaan HLBTQ-yhteisölle tai hänen kiusaamista vastustavasta kampanjasta, Lady Gagan ääni kuuluu siellä, missä sillä eniten on väliä”, Dion hehkuttaa.

Juuri Gagan aktivismin takia Dion uskoo, että Gaga ei jätä jälkeensä pelkästään upeita popkappaleita ja hienoja roolisuorituksia.

”Jatkossakin hän inspiroi ihmisiä rakkauteen ja vapauteen, vielä useiden sukupolvien ajan”, Dion päättää kirjoituksensa.

Céline Dion on aiemminkin osoittanut julkisesti ihailuaan popkollegoitaan kohtaan. Vuonna 2016 hän kirjoitti julkisen esseen Sialle, jossa hän muun muassa ylisti hänen taiteellista visiotaan ja ystävällisyyttään. Voit lukea lisää aiheesta tästä jutusta.

Lue myös: Céline Dion paljastaa levyttäneensä My Heart Will Go Onin kuukautiskivuissa - "Olin raivoissani"

Lue myös: Lady Gagan hulluimmat gaalatyylit listattiin - katso otokset lihapuvusta käsittämättömiin korkoihin

Lähde: Time

Kilpailut

Uusimmat