Kuva: YouTube

Daruden Sandstorm-kappale rikkoi maagisen rajapyykin

11.09.2018 10:24 - Reija Saarinen

Kappale rikkoi sadan miljoonan kuuntelun rajan Spotifyssa.

Daruden Sandstorm-kappale on rikkonut sadan miljoonan kuuntelukerran maagisen rajan Spotifyssa. Tämän lisäksi kappaleen musiikkivideo on kerännyt YouTubessa kaikkiaan yli 130 miljoonaa katselukertaa.

Kappale julkaistiin jo vuonna 1999. Se levisi nopeasti tunnetuksi klubibiisiksi ympäri maailman ja myikin kultaa USA:ssa, Saksassa ja Ruotsissa sekä platinaa Iso-Britanniassa ja Suomessa.

Sandstorm on Spotifyn ehdottomasti striimatuin suomalainen kappale, ja se on jäänyt elämään energisoivana hyvän mielen tanssibiisinä ihmisten mielissä ympäri maailman. Kappale on tuttu myös monista urheilutapahtumista. Esimerkiksi Etelä-Carolinalainen Gamecocks-jalkapallojoukkue on ottanut Sandstormin epäviralliseksi tunnusbiisikseen, ja se nostattaa tunnelmaa 80 000 hengen yleisölle jokaisen ottelun alussa. Texasissa on jopa jouduttu vahvistamaan jalkapallostadionia sen alettua heilumaan, kun kymmentuhatpäinen yleisö hyppi Sandstormin tahtiin.

Kappaleen pääset kuuntelemaan alta.

Lue myös: Miltä kuulostaa Daruden Sandstorm Metallica-versiona? Katso huikea video

Kilpailut

Uusimmat