Kuva: Tero Ahonen

J. Karjalainen yllättää, uusi biisi kolmen vuoden jälkeen - kuultavissa ensi yönä Radio Novalla

19.06.2018 14:30 - Reija Saarinen

Kappale kuullaan Radio Novalla heti puolen yön jälkeen.

Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäimpiin artisteihin lukeutuva J. Karjalainen yllättää faninsa julkaisemalla uuden kappaleen kolmen vuoden tauon jälkeen. Kappale kantaa nimeä Tule kesäyö ja se on kuultavissa Radio Novalla heti puolen yön jälkeen.

Radio Novan haastattelussa Karjalainen kertoo, että biisit saavat alkunsa usein ihan kotoisasta soitteluhetkessä.

- Soittelen joka päivä kitaraa tai jotain muuta instrumenttia. Jos siinä nousee jokin uusi hieno juttu esiin, niin kirjoitan sen ylös. Samoin on lauseiden kanssa, Karjalainen kertoo.

- Kun sitten alan tehdä kappaleita, kuuntelen nauhoituksiani ja lueskelen niitä ylös kirjattuja juttuja. Saattaa olla, että minulla on se melodia ja sitten vaan teen yksinkertaisia demoja ja katselen mielessäni kuvia mitä siinä on.

Karjalaisen mukaan muusikon työ on ennen kaikkea elämäntapa. Se on mukana aina, kaikkialla.

- Olen ensimmäinen, joka kuulee sen uuden kappaleen ja se fiilis on aika mahtava, Karjalainen naurahtaa.

Karjalaisen uuden kappaleen voit kuunnella heti puolen yön jälkeen Radio Novan taajuudelta. Myös aamulla kahden tunnin välein uutuuskappale raikaa taajuudella.

Radio Novaa pääset kuuntelemaan netin kautta esimerkiksi täältä.

Lue myös: J. Karjalainen: "En halua enää buustata julkisuuttani millään"

Kilpailut

Uusimmat