Kuva: Senja Rapila

Esikoislevynsä julkaissut Vesta: "Pelotti ettei kukaan huomaa"

28.03.2018 08:15 - Reija Saarinen

Vestan esikoisalbumi on saanut todella hyvän vastaanoton.

23-vuotias Vesta Burman on yksi tämän kevään puhutuimmista artisteista. Hänen esikoislevynsä, Lohtulauseita, julkaistiin 23. maaliskuuta ja se sai odotetusti todella lämpimän vastaanoton. Mutta miten tästä nuoresta naisesta tuli artisti, josta odotetaan seuraavaa suurta supertähteä?

Vestan taidokkuus sekä erottuva ääni eivät ole jääneet kriitikoilta, tai suurelta yleisöltä huomaamatta. Aiemmin julkaistut kappaleet, kuten Ota varovasti sekä Sun katu, ovat tehneet moneen lähtemättömän vaikutuksen.

Vesta itse myöntää, että suuresta hypetyksesta johtuen levyn julkaisu jännitti.

- Näin painajaisia siitä, että ihmisiä ei kiinnosta ja heillä on vain kiire muihin juttuihin. Ilmeisesti levyn ääreen on kuitenkin pysähdytty. Pelotti myös se, ettei huomattaisikaan ja, että tekisi turhaa työtä, Vesta kertoo tunteistaan levyjulkaisupäivänä Voice.fin: haastattelussa.

Hän myöntää olevansa todella tyytyväinen lopputulokseen, joka hänen mukaansa sai lopullisen muotonsa rohkeiden kokeilujen kautta.

- Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Jori Sjöroosin kanssa lyötiin levyä tehdessä kättä päälle, että ei tehdä mitään kädenlämpöistä. Sitä noudatettiin ja levystä tuli aika monimuotoinen ja juuri sitä halusin. Halusin tehdä levyn, jossa mennään biisi edellä. Jokainen kappale on oma seikkailunsa.

- Hyvä biisintekijä on rohkea ja peloton. Juuri se teki minusta ja Jorista todella hyvän yhdistelmän. Tartuimme outoihin, hulluihin ja jopa mahdottomiin ideoihin, mutta niiden takia meillä oli todella hauskaa. Ei musiikin tekeminen saa olla liian vakavaa, sillä vakava on hirveää.

"Olen filtteri"

Sanoituksissaan Vesta käsittelee paljon muun muassa eroa ja eron jälkeistä elämää. Sekä tietenkin rakkautta. Kertovatko ne artistin omasta elämästä?

- Mitä väliä sillä on? Kysymys voisi olla, miten paljon ne kertovat sinun elämästäsi, Vesta vastaa.

- Olen sellainen, että kirjoitan lauseita ja ajatuksia ylös. Kun sitten lähden tekemään biisiä, niin katselen muistiinpanoja ja mietin, että mitä kaikkea olen viime aikoina miettinyt.

(kuva: Senja Rapila)

Vestan mukaan hän nappaa biiseihin paljon ajatuksia ympäröivästä maailmasta.

- Tykkään varastaa ihmisten keksimiä juttuja. Jos esimerkiksi jossain keskustelussa tulee jokin hauska ajatus, kirjoitan sen ylös. Jos joku naurattaa, pyrin käyttämään sitä biisissä, Vesta naurahtaa.

-  Esimerkiksi Ota varovasti -kappaleen C-osassa on kohta; kato mä oon lähes hyvällä tuulella koko ajan. Kyseinen lausahdus on sellaisesta Tuija Lehtisen Sara-teinikirjasarjasta, jota luin 10-vuotiaana.

Vestan mukaan hän onkin omalla tavallaan pelkkä filtteri.

- Olen se filtteri, jonka läpi ajatukset menevät. Ne sanat on jo keksitty, minä vain yhdistelen niitä. Maailmaa on siis kiittäminen, hän toteaa.

"Yritän olla kiusaantumatta"

Vestaa on vertailtu usein myös PMMP-yhtyeestä tuttuun, nykyään soolouraa luovaan Paula Vesalaan. Jotain samaa naisissa onkin.

- Kun Vesalan levy tuli, niin hiljennyin sen ääreen ja otin itseni syliin. Kuuntelin levyn ja ajattelin sen jälkeen, että nyt tuli levy, joka antoi minulle luvan tehdä sitä, mitä haluan. Tuli sellainen olo, että minulle on avattu ovi. Se oli todella totinen hetki.

- Minua ei haittaa ollenkaan, että meistä puhutaan samassa lauseessa, sillä olemme kuitenkin molemmat ihan omia tyyppejämme. Itse olen fanittanut Paulaa aina. Eli kaikki on hyvin, kunhan Paulaa ei ala vituttamaan, hän naurahtaa.

Suuri suosio näkyy myös Vestan keikkakalenterissa. Suurin osa kevään klubikeikoista on jo loppuunmyyty. Myös kesä kuluu festareita kiertäen.

- Yritän olla kiusaantumatta ja löytää siitä voimavaran. Ihmisiä kiinnostaa, ja mikä sen ihanampaa kuin soittaa keikka yleisölle, joka on innoissaan.

Paine toista, tulevaisuudessa siintävää levyä kohtaan on myös olemassa. Sen Vesta aikoo kuitenkin kiertää.

- Kyllähän paineita on. Ajattelin kyllä, että toisen levyn voisi nimetä kolmanneksi. Eli käytännössä skipataan se vaikea toinen levy, hän nauraa.

 Vestan esikoislevyyn pääset tutustumaan alta.

Lue myös: Tippa-T muutti tyyliään ja paljasti herkemmän puolensa: Miksi olla jotain sellaista mitä ei ole?

Kilpailut

Uusimmat