Kuva: Getty

Muistatko Black Eyed Peas -yhtyeen? Julkaisivat uuden singlen, radikaali muutos entiseen

12.01.2018 15:15 - Iiro Myllymäki

Fergie ei ole enää osa Black Eyed Peas -yhtyettä.

Black Eyed Peas -hiphop-yhtye on julkaissut uutta musiikkia. Uusi single on nimeltään Street Livin’, ja se poikkeaa huomattavasti yhtyeen tunnetuimmista hiteistä. Aiemmin yhtye niitti valtavirran suosiota popia ja hiphopia yhdistelevillä kappaleilla, kuten I Gotta Feeling, My Humps ja Where Is The Love. Tuolloin yhtyeen osana oli myös laulusolisti Fergie, joka on jättänyt yhtyeen keskittyäkseen soolouraansa. Nyt yhtye koostuu vain sen alkuperäisjäsenistä Will.i.amista, Apl.de.apista ja Taboosta.

Uusi Street Livin’ -kappale onkin yhtyeelle ikään kuin paluu juurille. Ennen suurta suosiotaan yhtye julkaisi vaihtoehtoisempaa hiphop-musiikkia, ja myöskään tuolloin yhtyeeseen ei kuulunut erillistä naissolistia. Uuden kappaleen teemakin on hyvin kaukana yhtyeen tunnetuimpien hittien juhlimis- ja ihmissuhdeteemoista. Kappaleella on voimakas poliittinen sanoma, ja se käsittelee Yhdysvalloissa rehottavaa rasismia ja etenkin tummaihoisten epäoikeudenmukaista kohtelua tuomioistuimissa.

Black Eyed Peas juhlii tänä vuonna 20-vuotisjuhlaansa. Uusi single ennakoi myöhemmin tänä vuonna julkaistavaa albumia. Katso Street Livin’ -kappaleen video alta.

Lue myös: Nimikiista - Will.i.am haastoi hittituottajan oikeuteen

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat