Kuva: Senja Rapila

Krista Siegfrids uudesta huippusopimuksestaan Ruotsissa: "Todella iso juttu"

03.11.2016 17:30 - Senni Loikala

Suomenruotsalainen laulaja pääsee tekemään musiikkia Ruotsiin, mutta haaveilee tulevaisuudessa vielä kansainvälisemmästä urasta.

Suomea vuoden 2013 Euroviisuissa edustanut Krista Siegfrids, 30, allekirjoitti syksyllä levytyssopimuksen Ruotsin Universal Musicin kanssa. Toistaiseksi yhden albumin julkaissut laulaja iloitsee Voice.fi-sivuston haastattelussa, että kyseessä on hänelle hieno mahdollisuus.

- Kyllä se on todella iso juttu. Ruotsi on kuitenkin kansainvälisempi maa, siellä osataan markkinoida niin hyvin ja markkinat ovat muutenkin isommat. Kivaa, jos pääsen sinne tekemään keikkoja ja luomaan uraa, Siegfrids sanoo.

Laulaja haaveilee, että pitkällä aikatähtäimellä läpimurto voisi tapahtua myös muualla maailmassa.

- Enemmän totta kai olisi mahtavaa; että pääsisi sitten myöhemmin vielä eteenpäin. Tämä on nyt kuitenkin hieno alku, laulaja tuumaa.

Keikkoja Euroopassa

Viisuesiintymisensä jälkeen Siegfrids on keikkaillut silloin tällöin Euroopassa. Laulaja kertoo esiintyneensä esimerkiksi Saksassa, Iso-Britanniassa, Tsekeissä ja Alankomaissa. Lokakuussa Siegfrids matkusti Manchesteriin keikkaansa varten.

- Tosi makeita kokemuksia, näitä keikkoja saisi tulla lisää vielä, hän kommentoi.

Keskiviikkona Siegfrids julkaisi Be Real -kappaleen. Laulaja haaveilee, että biisi saisi ihmiset tanssimaan.

- Henkilökohtainen haaveeni on, että tämä soisi klubeilla ja että jengi tanssisi tähän biisiin. Se olisi ihanaa!

Jos laitteellesi on asennettu Spotify, pystyt kuuntelemaan Krista Siegfridsin Be Real -kappaleen alta.

Lue myös: Krista Siegfrids: "Todellinen aitous on ihmisessä seksikästä"

Lue myös: Krista Siegfrids bikinikuvissa: Aurinkoa, olutta ja rannalla treenaamista

Lue myös: Krista Siegfrids kolmenkympin kriisistä: Teen varmaan kuten Britney Spears

Kilpailut

Uusimmat