Kuva: AOP

Phil Collins avoimena: "Minulla kesti 55 vuotta tulla alkoholistiksi"

17.10.2016 15:15 - Senja Rapila

Useiden legendaaristen kappaleiden isä kertoo, että alkoholi sai otteen hänen elämästään, koska hänellä oli liikaa vapaa-aikaa.

Legendaarinen Phil Collins, 65, on kertonut, että retkahti alkoholiin myöhään 2000-luvulla, kun hän erosi vaimostaan Orianne Ceveystä vuonna 2008. Juomisesta muodostui hittinikkarille ongelma, jota oli myöhemmin vaikea saada hallintaan. Hän on kertonut, että juominen miltei tappoi hänet.

- Minulla kesti 55 vuotta tulla alkoholistiksi. Selvisin juovuttavasta 1960-luvusta, sekavasta 1970-luvusta, majesteettisesta 1980-luvusta ja kiireisestä 1990-luvusta, Collins on kertonut The Sunday Times -lehdelle. 

Collins pystyi pitkään perustelemaan juomistaan itselleen, ennen kuin tajusi sen olevan todella vakava ongelma. Muusikon mielestä hänellä oli "oikeus taukoon elämässä".

- Olin eläkkeellä, tyytyväinen elämääni ja retkahdin, koska minulla oli yhtäkkiä liikaa vapaa-aikaa käsissäni.

Lähde: Female First

Lue myös: MTV: Robbie Williams viikon päästä Suomeen - vieraaksi Posse-ohjelmaan!

Lue myös: Judas Priest -nokkamies vakavana: "Olin askeleen päässä kuolemasta"

Kilpailut

Uusimmat