Kuva: AOP

Miltä näyttävät suunnittelijat ikonisten muotimerkkien takana? Harva tunnistaa heitä

08.04.2019 16:15 - Katariina Auvinen

Monet tietävät Pradan tai vaikkapa Armanin, mutta harva tietää, ketkä merkin takana hääräävät.

Suosittujen muotisuunnittelijoiden nimet ovat monien huulilla, mutta harva tietää, miltä henkilöt nimien takaa todella näyttävät. Bored Panda -julkaisu yhdisti nimet muotigurujen kuviin. 

Vera Wang 

Erityisesti hääpukujen Rolls Royceja suunnitteleva Vera Wang, 69, on tehnyt useille julkisuuden henkilöille heidän merkkipäivänsä upeimman asun. Sen lisäksi Wang on suunnitellut myös esimerkiksi taitoluistelijoille esiintymisasuja. Nainen harrasti itse taitoluistelua tavoitteenaan päästä olympiatiimiin. Hän kuitenkin epäonnistui ja suuntasi motivaationsa toiseen intohimoonsa, muotiin. 

Vera Wang (kuva: AOP)

Giorgio Armani 

Armani muotimerkin perustaja Giorgio Armani on jo 84-vuotias, mutta hän on vielä vahvasti läsnä muoti-imperiumissaan. Armania pidetään Italian menestyneimpänä muotisuunnittelijana. Mies oli ensimmäinen, joka kieltäytyi käyttämästä omissa muotinäytöksissään malleja, joiden painoindeksi on alle 18. 

Giorgio Armani (kuva: AOP)

Vivienne Westwood 

Brittiläinen muotisuunnittelija Vivienne Westwood, 78, tunnetaan räväköistä muotiluomuksistaan. Nainen on saanut tunnustusta viime vuosina muun muassa kuningatar Elisabethilta. Nainen on ottanut asuillaan kantaa muun muassa ilmastonmuutokseen. Nainen aloitti opiskelunsa Englannin suositussa taidekoulussa Lontoossa, jossa hän opiskeli muun muassa muotia. Hän kuitenkin lopetti koulun kesken, koska hänelle kerrottiin, ettei työläisperheestä oleva nainen pystyisi ansaitsemaan elantoaan muotialalla. Onneksi hän todisti kaikki vääräksi. 

Vivienne Westwood (kuva: AOP)

Miuccia Prada

Miuccia Prada, 69, on italialainen muotisuunnittelija, jonka isoisä perusti Prada-merkin. Nainen on työskennellyt koko ikänsä muotitalossa, joka on tunnettu muun muassa arvokkaista laukuistaan. Hän otti ohjat käsiinsä vuonna 1978. Nainen on perustanut muotimerkin Miu Miun. Miuccia Prada on valittu yhdeksi maailman parhaiten pukeutuvaksi naiseksi. 

Miuccia Prada (kuva: AOP)

Michael Kors

Michael Kors, 59, on muotisuunnittelija, joka tunnetaan etenkin naisten klassisten vaatteiden ja asusteiden suunnittelusta. Hän suunnitteli ja julkaisi 1980-luvulla ensimmäisen mallistonsa. Mies opiskeli New Yorkissa arvostetussa oppilaitoksessa muotia, mutta jätti opintonsa kesken päästessään töihin Lothar´s vaateliikkeeseen. Muun muassa Michelle Obama on tykästynyt Korsin suunnittelemiin vaatteisiin sekä asusteisiin. 

Michael Kors (kuva: AOP)

Lue myös: Lady Gagan hulluimmat gaalatyylit listattiin - katso otokset lihapuvusta käsittämättömiin korkoihin

Lue myös: Kriittisten paikkojen vilauttelua ja ikonisia malleja - 8 pikkumustaa, jotka jäivät historiaan

Lähde: Bored Panda 

Kilpailut

Uusimmat