Kuva: Fotolia

Häämatka syksyllä? 3 parasta kohdetta syyskuukausille

13.09.2017 14:15 - Henna Koste

Havaijin lomakeskuksissa hiljenee syyskuussa, mutta säät suosivat silti.

Hääparilla on luultavasti pitkä lista unelmien matkakohteista. Oikea ajankohta antaa kuitenkin kohteista enemmän irti. Hintataso ja sää lienevät tärkeimpiä kriteereitä kohteen valinnassa. Brides listasi parhaat hääkohteet syksyn kuukausille. 

Syyskuussa Havaijille

Havaijilla säät suosivat lähes tulkoon vuoden ympäri, joten varsinaista sesonkiaikaa ei ole. Siksi budjettimatkailijan myös turha odotella hyviä megatarjouksia. Syksy on parasta aikaa turistille, sillä silloin lomakeskuksissa hiljenee. Havaijilla voi siemailla drinkkejä ja nauttia kauniista maisemista. Trooppiset sademetstät kuuluvat saaren nähtävyyksiin.

(kuva: Fotolia)

Lokakuussa Bhutaniin

Bhutanin kuningaskunta Himalajan vuoristossa on kaunis syksyllä. Bhutan on nimetty maailman kauneimmaksi paikaksi. Se on maailman eristyneimpiä valtioita, eikä matka Bhutaniin ole itsestäänselvyys. Valtio ottaa vastaan vain rajallisen määrän turisteja vuodessa. Matkaajan kannattaa poiketa ainakin pääkaupunki Thimphussa ja Bumthangin temppelialueella. 

(kuva: Fotolia)

Marraskuussa Uuteen-Seelantiin

Uusi-Seelanti yllättää monipuolisuudellaan. Nautiskelijan kannattaa ottaa ilo irti merenrantahuviloista, luksushotellista tai huippuravintoloista. Matka on paras ajoittaa viilenevään syksyyn, kun lämpötilat ovat vielä kohtuuliset, mutta viileämmät yöt tarkoittavat halailua takkatulen äärellä.  

(kuva: Fotolia)

Lähde: Brides

Lue myös: Maailman kauneimmat maat listattiin - arvaatko monennelle sijalle Suomi kipusi?

Kilpailut

Uusimmat