Kuva: Fotolia

IL: Kuinka palkat ovat muuttuneet viime vuosina? Katso, onko oma alasi mukana nousijoissa

19.08.2016 07:45 - Tiina Svensk

Iltalehden mittavassa selvityksessä kerrotaan, millä aloilla palkat ovat nousseet eniten 2010-luvulla.

Italehti selvitti, millä aloilla palkka on noussut eniten viimeisen kuuden vuoden aikana. Siinä missä osassa palkoista on tapahtunut jopa kymmenien prosenttien kasvua, on osa laskenut alaspäin huolestuttavasti.

Iltalehden selvityksen mukaan erityisesti kaksi asiaa osuvat silmään palkkaselvityksessä.

Mittauksessa käytetty ansiotasoindeksiä

Tilastokeskus julkaisi tiistaina selvityksen yksityisen sektorin kuukausipalkoista. Iltalehden kokoamassa selvityksessä palkkakehitystä on tarkasteltu sekä ansiotasoindeksin että sen mukaan, kuinka monta prosenttia ammattien palkat ovat muuttuneet eri vuosina julkaistujen palkkatilastojen mukaan.

Eniten kehitystä palkkatuloissa on ansiotasoindeksin mukaan ollut maa- ja metsätalousalalla, teollisuusalalla ja elintarvikealalla. Vähiten kehitystä on indeksin mukaan tapahtunut seurakuntatyössä, muussa palvelutoiminnassa ja taide, viihde, ja virkistysalalla.

Kuukaispalkkojen muutos on ollut merkittävinsä hotelli- ja ravintola-alalla sekä vähittäiskaupan ja muiden palvelualojen johtajilla. Vähiten kehitystä kuukausipalkoissa on tapahtunut ylimmillä virkamiehillä ja järjestöjen johtajilla.

Luokanopettajien tilanne on erityisen huolestuttava

Iltalehden mukaan erityishuomiota herättää se, että nuorimpien koululaisten opettajat ja lastentarhaopettajat ovat valtavassa palkkakuopassa. Selvityksen mukaan palkkakehitys on ollut vuosina 2010-2015 peräti 11,9 miinuksella.

Toinen huomion arvoinen tekijä löytyy toisesta ääripäästä: suurimpien nousijoiden palkat ovat nousseet useita kymmeniä prosentteja. Muun muassa hotellin- ja ravintolanjohtajat sekä erikoislääkärit ovat saaneet nauttia suopeasta kehityksestä palkoissa.

Syyksi huimiin eroihin epäillään Iltalehden mukaan eroa vaihtuvuudessa, eli siinä kuinka paljon alalla on ollut esimerkiksi eläköitymistä: jos töissä on ollut vuonna 2010 täydellä kokemuslisällä oleva ja eläköityvä opettaja, vuonna 2015 hänen tilalleen on saattanut astua vastavalmistunut ja aloitteleva luokanopettaja. Tällainen tilanne selittää palkkaeron, joka saattaa vaikuttaa suureen palkkakuoppaan.

Lue myös: Mikä ammatti sopii persoonallisuustyyppisi perusteella sinulle parhaiten? Katso

Lue myös: Ammatit, joissa juodaan eniten – katso, onko omasi mukana

Lähde: Iltalehden paperiversio

Kilpailut

Uusimmat