Kuva: Shutterstock

Koronaepidemia lisää myös virheellisen tiedon leviämistä: Kohteeksi joutunut jo Harry Potter -tähti

11.03.2020 21:15 - Milena Raappana

Terveysviranomaiset ovat yhdistäneet voimansa somealustojen kanssa ja pyrkivät varmentamaan luotettavan lähteen tilejä sekä poistamaan virheellistä tietoa.

Uutispalvelu BBC:n tiliksi naamioitunut valetili Twitterissä levitti virheellistä tietoa, että näyttelijä Daniel Radcliffe, 30, olisi testattu positiiviseksi koronavirukselle. 

Buzzfeed News -julkaisu uutisoi Harry Potter -näyttelijän tiedottajan kumonneen väitteen ja kertoneen, ettei näyttelijää ole todettu kantavan epidemiamaisesti leviävää virusta. Valetili, joka kulki nimellä @BBCNewsTonight, on tällä hetkellä "jäädytettynä" somealustan sääntöjen rikkomisesta. 

Tili ehti kuitenkin huijata monia muun muassa New York Timesin toimittaja Maggie Habermania ja Politico-verkkolehden Blake Hounshellia. Kumpainenkin on pyytänyt anteeksi levittämäänsä virheellistä informaatiota. 

Twiitti, jossa Radcliffen väitettiin kantavan koronavirusta, kirjoitettiin:

"JUURI NYT: Daniel Radcliffe testattiin positiiviseksi koronavirukselle. Näyttelijän kerrotaan olevan ensimmäinen kuuluisa henkilö, joka on julkisesti vahvistettu".

Buzzfeed Newsin mukaan tilistä ei ensisilmäyksellä pystynyt sanomaan, sen olevan valheellinen. Se käytti BBC:n logoja ja hyödynsi Twitterin ominaisuutta, jossa kommentteja pystyy piilottamaan. Näin kävi myös Buzzfeed Newsin toimittajalle, jonka kommentti valheellisesta tilistä piilotettiin.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen täältä.

Koronaviruksen kohdalla ei vielä suunnitelmallisia valetietokampanjoita

Koronaviruksen olleessa maailmanlaajuinen uutinen valeuutisilla ja valheellisella tiedolla on hedelmällinen pohja levitä. The Guardianin mukaan disinformaation ammattilaiset kuitenkin sanovat, että virheellinen tieto leviää pääsääntöisesti kahvipöytäkeskusteluiden myötä ja ruohonjuuritason viestinnässä. 

Terveysviranomaiset ovat siitä huolimatta pyrkineet minimoimaan valetiedon kulun esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Muun muassa Iso-Britannian julkinen terveydenhuoltojärjestelmä NHS eli National Health Service on tehnyt yhteistyötä sosiaalisen median palvelujen kanssa varmistaakseen, ettei esimerkiksi sairaaloiksi naamioituneet valetilit levitä koronaviruksesta ja sen tartuntapauksista väärennettyä tietoa.  

Yhteistyöllä NHS on pyrkinyt verifoimaan organisaatiolle kuuluvien sairaalayhdistysten ja paikallisten järjestöjen 800 sometiliä, jotta ihmiset tietäisivät, mistä saavat todenmukaista ja varmistettua tietoa sairauden kulusta. 

Facebookin Pohjois-Euroopan varatoimitusjohtaja Steve Hatch kertoi lausunnossaan, että he pyrkivät poistamaan kaikki terveysviranomaisten raportoimat virheelliset väitteet ja salaliittoteoriat, jotka voivat aiheuttaa ihmisille haittaa ja vahinkoa. 

Vaikka aiheesta liikkuu virheellistä tietoa, Graphika-yrityksessä työskentelevä tutkimuksien johtaja Ben Nimmo kertoo, ettei hän ole havainnut koronaviruksesta liikkuvan vielä järjestelmällistä kampanjaa valheellisen tiedon levittämiseksi. Sen sijaan epäaitoa tietoa levittävät sosiaalisen median trollit.

Suomessa todenmukaista tietoa löytyy muun muassa THL:n sivuilta

Lue myös: Koronavirus uhkaa viihdevuotta 2020 - listasimme tapahtumat, jotka on jo peruttu

Lue myös: Ennustiko Simpsonit koronaviruksen? Videopätkä leviää netissä

Lue myös: Ariana Granden käsienpesu-meemi nousi esiin koronaviruksen myötä, tähti vastasi: 'Vihaan teitä'

Lähde: Buzzfeed News, The Guardian

Kilpailut

Uusimmat