Kuva: Shutterstock

Miten suutelemisesta tuli romanttinen asia? Asiantuntija kertoo

24.01.2018 21:15 - Iiro Myllymäki

Romanttisen suudelman idean uskotaan syntyneen muinaisessa Intiassa.

Suuteleminen on totuttu näkemään ensisijaisesti romanttisena tekona, vaikka pusuja voidaan jakaa myös esimerkiksi perheenjäsenten kesken. Elokuvissakin pääparin ensisuudelma on usein elokuvan romanttinen kliimaksi, ja suuteleminen liitetään ennen kaikkea rakkauteen, seksiin ja läheisyyteen kahden ihmisen välillä. Onko suuteleminen kuitenkaan aina ollut näin selkeästi romanttinen asia?

Metro.co.uk-sivusto on haastatellut psykologia ja kirjailijaa Neel Burtonia, joka kertoo, että yleisen uskomuksen mukaan romanttinen suuteleminen sai alkunsa Intiasta 300-luvulla. Intiasta tapa levisi Eurooppaan Aleksanteri Suuren armeijan palattua Intian sotaretkeltä. Taustalla oli muinaisintialainen vedalainen uskonto.

- Vaikuttaa siltä, että muinaisen Intian veda-teksteissä puhutaan eroottisesta suutelemisesta, ja luultavasti 100-luvulla kirjoitetussa Kamasutrassa omistetaan kokonainen kappale suutelemisen eri muodoille, Burton kertoo.

Roomassa suudeltiin hallitsijoitakin

Rooman aikakaudella suuteleminen yleistyi. Roomalaisilla oli tapana suudella rakastettujaan, perheenjäseniään, ystäviään ja jopa hallitsijoita. Suuteleminen saattoi olla poliittinen teko, sillä suutelemista käytettiin sopimusten sinetöimisessä. Näin tehtiin usein, koska lukutaidottomuus oli yleistä.

Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen romanttinen suuteleminen vaikuttaa kadonneen noin tuhanneksi vuodeksi. Uudelleen romanttinen suuteleminen tuli osaksi ihmisten käytöstä 1000-luvulla hovirakkauden myötä. Hovirakkaudella tarkoitetaan sitä, kun keskiajalla ritari suuntasi rakkautensa naimisissa olevaa linnanrouvaa kohtaan.

Kirjallisuus on pitkälti vaikuttanut siihen, millaisena suutelemisen nykyään näemme. Erityisesti on kiittäminen William Shakespearen Romeo ja Julia -näytelmää, jonka uskotaan syntyneen 1500-luvun lopussa. Kyseisessä näytelmässä suutelemista ei nähdä perheen tai yhteiskunnan kehyksessä tapahtuvana toimintana, vaan osoituksena yksilöiden omista romanttisista haluista. Tämä käsitys oli tuohon aikaan ihmisille suhteellisen vieras, mutta se heijastelee pitkälti sitä käsitystä, mikä meillä on suutelemisesta nyt.

Lue myös: Kehity suutelemisen mestariksi - 9 virhettä, joita tulee välttää

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat