Kuva: Fotolia

Kioskin alahyllyltä katosi suklaapatukoita - omistajat nappasivat videolle erikoisen varkaan

05.12.2017 14:15 - Katariina Auvinen

Kävi ilmi, että lähellä asuvat eläimet olivat löytäneet tiensä kioskille.

Kanadalaiset kioskin omistajat ihmettelivät erikoista varkausketjua. Omistajista tuntui, että alimmilta hyllyiltä tuntui katoavan aktiivisesti suklaapatukoita, mutta ketään ei oltu saatu kiinni verekseltään. 

Omistajat päättivät tarkastaa valvontakamerat, joista kävi kuin kävikin ilmi varas tai varkaat. Kävi ilmi, että syyllisiä ovat lähistöllä majailevat oravat. 

Omistaja onnistui jopa kuvaamaan yhden varkauden videolle, jonka hän jakoi YouTubessa. Videolta näkyy selvästi, kun orava kipittää äkkiä kioskiin sisälle. Sen jälkeen se nappaa epäröimättä hampaisiinsa suklaapatukan, joka suussaan se poistuu nopeasti ulko-ovesta.

Omistajien tytär, Cindy Kim, kertoo DoDo-julkaisulle, että hänen isänsä on ruokkinut lintuja lähistöllä. Nyt Kim uskoo ilmaisen ruuan houkutelleen myös oravat paikalle. Näin ollen pikkuiset varkaat olisivat löytäneet myös sisälle kioskiin.

- Uskomme, että oravia on useita ja emme saa niitä kaikkia edes kiinni. Ne tulevat ja menevät ilman, että olemme olleet niistä tietoisia, Kim kertoo. 

Lue myös: Orava tarjoili jalkapalloväelle viihdettä - ei suostunut lähtemään pois kentältä, katso!

Lähde: DoDo

Kilpailut

Uusimmat