Kuva: Fotolia

Tavalliset ihmiset pääsevät jälleen mukaan NASA:n avaruuslennolle: Lähetä oma nimesi nyt Marsiin

30.10.2017 11:15 - Senja Rapila

Nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä mukaan avaruuslennolle, ainakin jollain tavalla.

Yhdysvaltain avaruushallinto NASA lähettää Insight-laskeutujan vuoden 2018 toukokuussa matkalle Marsiin. Laskeutuminen planeetalle tapahtuu marraskuussa 2018. Tälläkin kertaa NASA kerää tavallisten ihmisten nimiä mukaan ainutlaatuiselle matkalle kahden mikrosirun verran.

Ensimmäiseen mikrosiruun kerättiin nimiä vuonna 2015. Tällöin mukaan ilmoittautui miltei 827 000 ihmistä. Tällä hetkellä uudelle mikrosirulle kerätään lisää innokkaiden avaruusmatkaajien nimiä.

Tällä hetkellä matkalle on ilmoittanut nimensä 2 150 214 ihmistä ja ilmoittautumisia tulee lisää tuhansia minuutissa. 

Jos haluat ilmoittaa oman nimesi mukaan matkalle kohti punaista planeettaa, Marsia, voit ilmoittaa tietosi NASA:lle täältä. Ilmoittautuminen mukaan avaruuslennolle päättyy 1. marraskuuta.

(kuva: NASA)

Vuonna 2014 Nasa lähetti Orion-avaruusaluksen avaruuteen, jonka kyydissä oli 1,38 miljoonaa tavallisten kansalaisten nimeä.

Lähde: NASA, NASA

Lue myös: Matematiikkatehtävään piilotettiin rivo viesti - tajuaisitko sinä?

Lue myös: Mies kohosi ilmapallojen avulla yli 2000 metriin: "Se oli kammottavaa ja hienoa"

Kilpailut

Uusimmat