2000-luvun lapsille annettiin c-kasetteja - katso video reaktioista

25.10.2017 19:05 - Reija Saarinen

Video on kerännyt hurjan määrän katselukertoja.

Vuonna 1963 markkinoille ilmestynyt c-kasetti on käsite, jonka tuntee jokainen 70-, 80- ja 90-luvun kasvatti. Se avarsi maailmaa ja teki etenkin musiikinkuuntelusta uudenlaista, sillä kasettia pystyi kuuntelemaan myös kannettavalla soittimella, eli korvalappustereoilla, joka kulki mukana minne vain.

Tuolloin kasetille nauhoitettiin omia lempparikappaleita muun muassa radiosta ja niitä odotettiin herkeämättä soittimen vieressä päivystäen. Toista se on nykyään. Musiikki on kännykässä ja se on saatavilla aina.

Tekniikan muutos on siis ollut suhteellisen nopeaa ja nykyajan lapset ovatkin jääneet paljosta hauskasta paitsi.

Facebookissa kiertää parhaillaan hulvaton video, jossa nähdään 2000-luvun lapsia ihmettelemässä c-kasetteja. Reaktiot ovat sen verran hämmentäviä, että pätkää on vaikea katsoa nauramatta.

Ei lienekään yllättävää, että video on tähän mennessä kerännyt yli 64 miljoonaa katselukertaa skeä tuhansia kommentteja.

Millaisia tunteita video sinussa herättää? Pätkän voit katsoa alta.

Lue myös: Herätys vanhemmat! Lapsi tarvitsee aikaasi, ei tavaraa

Kilpailut

Uusimmat