Suomalaismies hyppäsi oravanpyörästä – Kreikan kauneimmille saarille

30.12.2014 11:13 -

Konttorissa Sari Seppälän luona vieraillut Sami Grönberg teki todellisen irtioton ja vaihtoi pohjoisen pakkaset etelän lämpöön. Elämänmuutoksen myötä mies oppi arvostamaan myös suomalaisnaisten viisautta.

Konttorin tiistainen vieras lähti toteuttamaan unelmaansa elämästään siellä, "missä sydämen on hyvä olla ja missä sielulla on koti", kuten mies blogissaan ratkaisustaan kertoo.

Grönberg muutti Paroksen saarelle 48-vuotiaana, vuoden 2013 lopussa. Takana oli "melko tavallista ja tasaista elämää Suomessa". Avioliitto ja kolme lasta. Hyvä ura ja omakotitalo.

Mutta sitten omakotitalo ja ydinperhe-elämä vaihtui yksinasumiseen vuokrayksiössä.

– Olin opettaja 21 vuotta, ja aviomies 31 vuotta. Tein tosi suuren elämänmuutoksen ja irtisanoin itseni Metropolian ammattikorkeakoulun vakituisesta virasta, kertoi Grönberg.

– Aloin miettiä omaa elämääni siksi, että tapasin ihmisen, joka kertoi mulle, että mä en voi hyvin. Se tuntui tosi kummalliselta, koska mä olin koko itse ajan kuvitellut voivani hyvin. Hiukan myöhemmin asiaa jonkin verran mietittyäni tajusin, että makaan sohvalla ja huudan tietokoneelle, että hevoset menisivät kovempaa. Onko se nyt lopulta hyvinvointia katsoa päätyökseen televisiota ja käydä työssä, jossa käy harvoin, mutta josta ei nauti enää.

Prosessi oli kivulia. – Kun ihminen lähtee muuttumaan sellaisessa tilanteessa, väkisinkin satuttaa monia ihmisiä ympärillään, ja etenkin itseään.

"Olen suomalainen mies Kreikan kauneimmilla saarilla"

Ystävä kehotti Grönbergia alkamaan elämäntapavalmentajaksi. ajatus ei jättänyt Grönbergiä rauhaan, vaikka valmentajan työ ei sellaisenaan tuntunut juuri oikealta. Elämänhallinta ja hyvinvointi kuitenkin kiinnostivat. Mies sai idean muuttaa jo ennalta tuttuun Kreikkaan ja alkaa järjestää hyvinvointiin liittyviä matkoja ”Irti arjesta”- teemalla.

Kaiken myllerryksen keskellä Grönberg on löytänyt suuren voimavaran platonisista ystävyyssuhteista.

– Mä opin sen, että suomalaisissa naisissa asuu käsittämätön määrä viisautta. Mun elämässä ei aiemmin ollut yhtään naispuolista ystävää. Totta kai tapailtiin vaimon kanssa ystäväpariskuntia ja ne pariskuntien naispuoliset ihmiset olivat tosi mukavia, ja tietyllä tapaa merkittäväkin osa mun elämää. Mutta opin lopulta sen, että miehen paras ystä on aina nainen ja etenkin suomalainen nainen auttaa miestä ymmärtämään asioita. Tänä päivänä mulla on lukuisa määrä naisystäviä, terveisiä vain heille kaikille! Teidän kautta olen oppinut ihan älyttömän paljon asioita.

Kumppanin vastakkaista sukupuolta olevista ystävistä ei kannata olla mustankipeä, snoi Grönberg.

– Täyty uskaltaa kaikissa avioliitoissakin luottaa puolisoonsa niin paljon, että miehellä voi ola naispuolisia ystäviä ja naisilla taas voi olla miespuolisia ystäviä. Mä uskon, että jopa aivojen toiminta lähtee virkistymään siitä, kun saa totaalisen erilaista näkökantaa asioihin!

Grönbergin blogia voit lukea täältä.

Kuvat: Sami Grönberg

(Radio Nova)

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat