One Direction julkaisi odotetun uutuusalbuminsa FOUR

18.11.2014 10:19 -

Suomeen kesäkuussa kahdelle keikalle saapuva One Direction on julkaissut uuden, neljännen albuminsa FOUR.

Kyseessä on yhtyeen tähän mennessä henkilökohtaisin albumi, sillä Harry, Liam, Louis, Niall ja Zayn ovat itse olleet mukana tekemässä kahtatoista albumin biiseistä. Yhtye teki albumia yhtä aikaa keikkaillessaan stadioneilla ympäri maailman. Jokainen albumilla oleva biisi on muodostunut tien päällä, kiertuebusseissa ja hotellihuoneissa.

One Directionin tarina alkoi vuonna 2010 kun Niall Horan, Zayn Malik, Liam Payne, Harry Styles ja Louis Tomlinson osallistuivat sooloartisteina X-Factorin koelauluihin. Pian kuitenkin Simon Cowell päätti tehdä pojista bändin ja loppu onkin historiaa. Sen jälkeen bändi on haalinut 94 listaykköstä, myynyt 46 miljoonaa levyä ja kerännyt satoja miljoonia seuraajia Twitteriin. Yhtye pääsi myös uusimpaan Guinnesin ennätystenkirjaan olemalla ensimmäinen brittibändi, joka on noussut Jenkeissä suoraan listaykköseksi kolmella ensimmäisellä albumillaan.

Suomessa One Direction on myynyt platinaa albumeillaan Midnight Memories ja Take Me Home, ja kultaa debyytillään Up All Night. Bändi on aikaansaannut myös ennennäkemätöntä fanihysteriaa. 

FOUR

Steal My Girl Ready To Run Where Do Broken Hearts Go 18 Girl Almighty Fool’s Gold Night Changes No Control Fireproof Spaces  Stockholm Syndrome Clouds Change Your Ticket (Deluxe Edition) Illusion (Deluxe Edition) Once In A Lifetime (Deluxe Edition) Act My Age (Deluxe Edition)

Kilpailut

Uusimmat