Marco Hietala käänsi jouluklassikot englanniksi: Vielä ei ole Topeliuksen perikunta tullut koputtelemaan

14.11.2014 16:22 -

Perinteisiä joululauluja hevivaihteella esittävä Raskasta Joulua -kollektiivi julkaisi supersuositun albuminsa myös englanniksi. Ragnarok Juletiden -albumilta löytyy myös Marco Hietalan englanniksi kääntämiä Zachris Topeliuksen runoja.

Joululauluista heviversioita esittävä Raskasta Joulua -konsepti lähti liikkeelle tasan kymmenen vuotta sitten ja sen suosio on noussut tasaisesti. Viime vuonna kokoonpanon joulualbumi myi platinaa ja tänäkin vuonna osa keikoista on loppuunmyytyjä. 24 keikan listauksesta löytyy myös massiivisia jäähallikeikkoja.

Mihin sfääreihin Raskasta Joulua voi vielä kasvaa? Nimekkään porukan keulahahmoihin lukeutuva Nightwish-basisti Marco Hietala toivoo menestystä löytyvän myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Tänä vuonna on julkaistu viimevuotisen levyn englanninkielinen versio Ragnarok Juletiden.

– Täräkämpää rockia kuuntelevia sukupolvia alkaa olla jo monta peräkkäin. Tutkimme, olisiko myös ulkomailla samanlainen mahdollisuus ja markkinarako tälle, Hietala juttelee Radio Novalle.

Albumilta löytyvät muun muassa kappaleet Sylvia’s Song ja A Sparrow On A Christmas Morning, jotka tunnetaan suomeksi nimillä Sylvian joululaulu ja Varpunen jouluaamuna. Zachris Topeliuksen klassikkorunoihin perustuvista käännöksistä vastaa maestro itse.

– Lähdin siltä pohjalta, että teen käännöksistä omannäköiset, mutta samalla alkuperäistä kunnioittaen. Suhtauduin siihen aikamoisella vakavuudella. Samaan aikaan täytyy pitää biisin rytmi kasassa ja saada siirrettyä käännöksiin samaa koskettavuutta. Ei Sylvian joululaulua voi kääntää, että ”Let’s rock!”, Hietala hymähtää.

Topeliuksen perikunta ei ole tullut koputtelemaan Hietalan ovea käännösten vuoksi.

– Voihan ne vielä tulla! Sanoisin, että lukekaa ajatuksella ja huolella ne tekstit läpi. Ne on tehty täydellä kunnioituksella, Hietala vakuuttaa.

Kuuntele tarkemmin, millainen prosessi oli Hietalan sanoin alta!

Raskasta Joulua -turnee alkaa lauantaina 15. marraskuuta Joensuusta ja päättyy 27. joulukuuta Viking Gracelle. Lisätietoa osoitteessa raskastajoulua.com. Raskasta Joulua 2 -albumi kaupoissa.  

Kuva: MTV

(Maria Rautio / Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat