Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin uutuusalbumi myi kultaa: Olen sekä kiitollinen että hämmästynyt

08.10.2014 21:54 -

Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin viime viikon perjantaina julkaistu uutuusalbumi Käpälikkö on myynyt kultaa. 

– Olen sekä kiitollinen että hämmästynyt. Tuntuu siltä, että olemme tavoittaneet Käpälikön myötä myös uusia kuulijoita. Vajaan viikon sisällä on tullut vastaan kaikenlaista jengiä, jotka pysäyttävät kadulla ja haluavat kiittää levystä. Hyvää energiaa on liikkeellä. Karavaanin vanhat ja uudet kuulijat, kiitos luottamuksesta. Tästä on hyvä lähteä kiertueelle.

Albumilta on julkaistu singleinä Lisätään lämpöä sekä Hymyilevä Apollo, joka on sävelletty Eino Leinon samannimiseen runoon. Yhtyeen aiemmat albumit Valon Pisaroita (2010), Erämaa (2011) ja Afrikan Tähti (2012) ovat ylittäneet platinalevyn rajan. Voit tutustua albumiin –sekä Kaihon Karavaanin viime kesäisiin  kiertuetunnelmiin tästä.

LEVYNJULKAISUKEIKKA TAVASTIALLA JA KÄPÄLIKKÖ-KONSERTTISALIKIERTUE

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani juhlistaa Käpälikön julkaisua levynjulkaisukeikalla Tavastialla torstaina 9. lokakuuta. Kyseessä on samalla syksyn ainoa klubikeikka, sillä marraskuun alussa bändi suuntaa halki Suomen liikkuvalle Käpälikkö-konserttisalikiertueelle. Kiertueen päivät ja paikat löytyvät osoitteesta www.tuurekilpelainen.fi.  

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani
 Nova Stagella:

Kilpailut

Uusimmat