Jälleen paluuilmoitus: Yli 10 miljoonaa albumia myynyt tyttöbändi palaa

15.01.2014 21:59 -

Yksi 90-luvun menestyneimmistä tyttyryhmistä tekee paluun, kun Eternal ilmoitti palaavansa. Brittiläinen kolmikko tekee paluun The Big Reunion TV-sarjassa, jossa on nähty jo vuosien ajan paluita tehneitä artisteja ja ryhmiä.

Eternal-kolmikon muodostavat Kelle Bryan, 38, sekä sisarukset Easther, 41, ja Vernie Bennett, 42. Yhtyeessä oli alunperin neljä jäsentä, mutta Louise Redknapp, 39, jättäytyi bändistä pois jo ennen sen varsinaista lopettamista. 

Vuonna 1992 perutettu ryhmä myi uransa aikana yli 10 miljoonaa albumia. Heidät muistetaan hiteistään Stay, Power of a Woman, I Am Blessed, I Wanna Be the Only One, Don't You Love Me ja Angel of Mine.



Eternal hihkuu ja iloitsee paluutaan Twitterissä, minne ryhmä on postannut kuvia harjoituksista ohjelmaa ja tulevia esityksiä varten.

Day 1 rehearsals done! (thanks @itv2) pic.twitter.com/kTWdXvBJZI

— Official Eternal (@EternalReunion) January 13, 2014

Vuonna 2013  The Big Reunion nosti yleisön eteen monien kaipaamat 90-luvun suosikit: Atomic Kitten, Liberty X ja B*Witched. Buumiin lähti aiemmin mukaan myös Steps. TV-suosion myötä useat ryhmistä palaavat levyttämään ja esiintymään. Nostalgia on kohottanut heidät takaisin parrasvaloihin.

(Radio Nova, Daily Mail, Twitter)

Kilpailut

Uusimmat