Club For Five myi kultaa uudella joululevyllään

27.11.2013 16:35 -

Kultaa myynyt Club For Five saapuu esiintymään Nova Stagelle Konttorin pikkujouluissa 5. joulukuuta.

Club For Fiven 8. marraskuuta julkaistu joululevy Jouluna on myynyt  reippaasti kultaa, yli 12 000 kappaletta. Albumi sisältää sekä perinteistä joulumusiikkia että kaksi täysin uutta Club For Fiven jäsenten säveltämää joululaulua. 

Levyllä keskitytään perinteiseen suomalaiseen jouluun, jossa on vahvasti läsnä sekä hengellinen traditio että joulun ilo. Modernien soundien rinnalle on nostettu hyvin pelkistettyä ilmaisua ja perinteiset joululaulut soivat luonnollisen kuulaina. Yleisön palaute on rohkaissut Club For Fivea riisumaan itsensä tällä levyllä.

- Musiikkimme perustuu vahvemmin kuin koskaan johonkin aivan muuhun kuin rytmiin ja bändi-vaikutelman luomiseen ihmisäänellä. Jouluna-levyä kannattelevat omat alastomina erottuvat äänemme puhtaasti sellaisina kuin ne ovat, yhtye kuvailee.

Kohta kymmenen vuotta joulukonsertteja tehneen Club For Fiven Jouluna-albumilta löytyvät seuraavat kappaleet: 1.Maa on niin kaunis (Toivioretkellä) 2. Joulupuu on rakennettu 3. Jumala kuiskaa joulun 4. On hanget korkeat nietokset 5. Joulun kellot 6. Reippahasti käypi askelet 7. Heinillä härkien kaukalon 8. Kun joulu on 9. Tule joulu kultainen 10. Kuusi on tuotu eteiseen (Rockin' Around the Christmas Tree) 11. God Rest You Merry, Gentleman 12. Jouluna 13. Jouluenkeli 14. Prinsessalle

Jouluna-albumilla laulaa myös hiljattain bändiin paluun tehnyt alkuperäisjäsen Susanna Lukkarinen(os. Hietala). Club For Fiveen kuuluvat hänen lisäkseen Maija Sariola, Jouni Kannisto, Tuukka Haapaniemi ja Juha Viitala. 

Club For Five on parhaillaan jo perinteeksi muodostuneella joulukonserttikiertuella.

Kilpailut

Uusimmat