Bon Jovi villitsi Tampereen Ratina Stadionilla ja sen ulkopuolella - katso kuvat!

27.05.2013 12:17 -

Bon Jovi esiintyi Tampereen Ratina Stadionilla, ennen kymmenen päivän kiertuetaukoa. Lähes kolme tuntisella keikalla kuultiin sekä yhtyeen uudempaa että vanhempaa tuotantoa.

Bon Jovi otti yleisönsä haltuun alusta lähtien, mutta viimeistäänkin yhtyeen läpimurtohitti, Runaway sytytti koko yleisön hyppimään ja taputtamaan. 

Keikkalava oli varmasti yksi näyttävimpiä ja massiivisimpia, mitä Tampereelle on koskaan kohonnut. Vanhan amerikanraudan keulaa jäljittelevän lavan eteen rakennettua ramppia artisti ei kuitenkaan käyttänyt. Syyksi laulaja ilmoittikin leikkisästi parin vuoden takaisen onnettomuuden Helsingin Olympiastadionilla: "Two years ago I left my knee bone to that curve and the doctors said I should stop the tour. I said listen doctor, my knee bone is not connected to my singing bone!" ja jatkoi laulamista.

Keikan lähestyessä loppua, innostui yleisö laulamaan artistin kovimpien klassikoiden tahtiin. Bad Medicine -kappaleesta kuultiin ekstrapitkä versio ja akustisesti aloitettu Livin' On A Prayer sai yleisön mukaan takarivejä myöden.

<cms gallery "Bon Jovi Ratina" "20" />

Bon Jovin lämppärinä soitti juuri suomenkielisen albuminsa julkaissut Jonne Aaron. Tamperelaismuusikko aloittikin sooloalbuminsa nimikkobiisillä, Onnen Vuodet. Häneltä kuultiin myös Vain Elämää -sarjasta tuttuja kappaleita, kuten Syytön. Keikka loppui tunteikkaaseen Taivas Itkee Hiljaa -kappaleeseen.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat