Carmen Gray -yhtyeeltä huhtikuussa EP-levy

27.03.2013 10:06 -

Ensimmäinen kaksiosaisesta EP-levyjen sarjasta, Carmen Gray No.1, tulee ulos 26.4.

Yhtye kertoo uudella levyllään aidoista arvoista; perheestä, rakkaimmista ja toisten hyväksymisestä. Levyllä kerrotaan siitä, miten tärkeää on löytää ympärilleen ihmisiä, joiden arvomaailmat kohtaavat omamme. Elämää ei ole myöskään tarkoitettu helpoksi, mutta se voi silti olla kaunista ja palkitsevaa. Carmen Grayn uusien laulujen videoilla esiintyvätkin heidän perheensä.

Carmen Gray julkaisee uuden albumin sijaan uransa ensimmäisen EP:n Carmen Gray No.1. Kyseessä on ensimmäinen osa kaksiosaisesta kokonaisuudesta, jonka jälkimmäinen osa Carmen Gray No.2 julkaistaan syksyllä 2013. Nämä EP-levyt muodostavat yhdessä albumimaisen kokonaisuuden. Ensimmäisen osan viidestä kappaleesta kaksi on muodostunut jo radiohiteiksi, Life Can Be Beautiful ja Fall in Love. Uutuuslevyn julkaisupäivä on 26.4.2013.

Carmen Gray on helsinkiläinen yhtye, jonka soundi on jo edellisen albumin aikaan ollut modernia, melodista rockia. Bändillä tulee tänä vuonna kymmenen vuoden ikä täyteen. Ensimmäiset albumit, The Portrait of Carmen Gray ja Welcome To Grayland on julkaistuSuomen lisäksi Japanissa.


 

Kilpailut

Uusimmat