Suomalaisen avustuslaivan päällikkö vastaa Israelin uhkauksiin: Emme pelkää!

18.10.2012 13:27 -

Israelin YK-lähettiläs on pyytänyt järjestöä pysäyttämään avustustarvikkeita kuljettavan Estelle-laivan. Israel ei halua, että alus pääsee Gazan palestiinalaisaluetta ympäröivän saarron läpi.

Estelle on ruotsalaisomistuksessa, mutta se purjehtii Suomen lipun alla. Suomen ulkoministeriö kertoi lauantaina, että Israel oli varoittanut ryhtyvänsä toimiin, jos alus pyrkii murtautumaan saartorenkaan sisäpuolelle.

Tuoreessa muistissa on se, että kaksi vuotta sitten yhdeksän ihmistä kuoli Israelin joukkojen hyökkäyksessä turkkilaiselle avustuslaivalle.

Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew tavoitti seteliittipuhelimen kautta Estelle-laivan päälikkö Miko Jämiän. Laiva on edelleen suuntaamassa Gazan alueelle Kyproksen läheisyydessä (18.10). Jämiän mukaan suunnitelmista ei luovuta  ja turhaa pelkoa ei ole.

- Meidän puolella on aikamoiset voimat. Israel on onnistunut vuosien mittaan luomaan itsestään semmosen pienen hyvän valtion mielikuvan, joka on nyt rapistumassa.

- Monessa maassa Israel on käyttänyt tätä terroristikorttia meidän (Estelle) kohdalla. Esimerkiksi Espanjan ja Italian viranomaiset ovat joutuneet puuttumaan meidän toimiin, kun ne ovat sanoneet, että me ollaan Hamasin laiva, joka on täynnä terroristeja ja aseita, laivan päälikkä Jämiä selittää.

Israelin ja Egyptin kesäkuussa 2007 aloittama saarto (Jossa Israel ja Egypti rajoittavat Gazan kaistaan vietävien tarvikkeiden määrää ja laatua.) on aiheuttanut alueelle pahoja ongelmia.

Viime viikolla Israel varoitti Suomen ulkoministeriötä avustuslaiva Estellen purjehduksesta kohti Gazaa. Ulkoministeriön Afrikan ja Lähi-idän osaston osastopäällikön Risto Piipposen mukaan Israel sanoi ryhtyvänsä toimenpiteisiin, mikäli  laiva pyrkii murtamaan saarron. Piipposen mukaan ulkoministeriö on kertonut Israelin viestistä myös laivalle.



Pelottaako tilanne itse laivalla olijoita?




- En mä sano, että pelottaa. Yleensä tää pelko, mitä siitä tulee on se mitä Israel teki silloin 2010 tän Turkkilaisen aluksen kanssa, mikä oli täysin järjetöntä.

- Meillä on hyvin kurinalainen miehistö, joista osa jopa 80 vuotiaita. Miehistö on koulutettu siihen ja varoitettu hyvin paljon etukäteen, ettei tee mitään provokatiivista.

- Me ollaan entinen Reilun Kaupan lippulaiva ja nyt meillä on samaa lastia, mitä me vietiin Angolaan. Nyt me viedään vedenpuhdistuslaitteita Gazaan, koska ne ei saa osia vedenpuhdistamoihin, koska ne on kielletyllä listalla, Mika Jämiä kertoo syistä päästä Gazaan.

Kuuntele koko haastattelu:

GAZAN SAARTO

- Israelin ja Egyptin kesäkuussa 2007 aloittama saarto, jossa Israel ja Egypti rajoittavat Gazan kaistaan vietävien tarvikkeiden määrää ja laatua.

- Gazaan ei saa viedä muun muassa aseita, rakennustarvikkeita ja joitain ruoka-aineita.

- Israel julisti Gazan saartoon, kun palestiinalaispuolue Hamas voitti parlamenttivaalit ja nousi valtaan Gazassa. Egypti osallistuu saartoon, koska valtion nykyinen hallinto vastustaa Hamasin politiikkaa.

- Israel yrittää saarrollaan kukistaa Hamasin, jonka Yhdysvallat, EU ja Israel luokittelevat terroristijärjestöksi.

- Saarto on johtanut Gazan talouden luhistumiseen. Muun muassa YK:n ihmisoikeuskomissaarin ja usean ihmisoikeusjärjestön mukaan saarto on epäinhimillinen, kansainvälisen oikeuden vastainen ja siten laiton, koska se rankaisee siviilejä kollektiivisesti ja aiheuttaa Gazaan humanitäärisen katastrofin.

Kuva: Uusi Tuuli ry.

(Radio Nova, HS, Ilta-Sanomat, Wikipedia, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat