Heavymies julkaisee akustisen levyn fanien toiveesta
Stratovariuksesta ja soolourastaan tunnettu Timo Kotipelto julkaisee uransa ensimmäisen duo-levyn kitaristi Jani Liimataisen (ex-Sonata Arctica) kanssa.
Kaksikkoa on nähty akustisilla keikoilla ja levyjulkaisuidea lähtikin keikoilla käyneiden fanien toiveesta. Blackoustic albumi julkaistaan 19.10.12.
- Fanit haluaisivat kuunnella kotona meidän akkaribiisejä paremmilla soundeilla kuin omilla kännyköillä keikoilla äänitettynä. Aluksi asiaa heiteltiin toisillemme läpällä, mutta sitten ajattelimme, että miksikäs ei? Sitä ei kovin moni duo käsittääkseni tässä maassa, ainakaan heavypuolella, ole tehnyt. Oli tarkoitus tehdä vaan omakustanteena pieni erä levyjä, joita sitten voisi ehkä myydä keikan jälkeen niitä haluaville, summaa ideaa Kotipelto.
Omakustanteen sijaan levyn julkaisee Stratovariuksenkin viime levyt julkaissut saksalainen levy-yhtiö Edel. Biisit levylle valikoituivat Kotipellon ja Liimataisen duo-keikoilta. Mukana on tuttuja Stratovarius-covereita mm. Black Diamond ja Hunting High and Low, mutta myös Timo soolouran biisit kuten Serenity ja Sleep Well ovat saaneet uudet, akustiset sovitukset. Mukana on lisäksi yksi uusi kappale Where My Rainbow Ends, joka on Jani Liimataisen käsialaa.
Muistin biisin, jonka olin säveltänyt viime talvena. Se oli alunperin sävelletty instrumentaaliksi, mutta kuunneltani sen, totesin, että melodia toimisi laulettunakin. Biisi sovitettiin akustiseen muotoon ja tavoilleni uskollisena kirjoitin siihen lyriikat viimeistä äänityspäivää edeltävänä iltana. Lopputulos on yllättävän kaunis ja herkkä, toteaa Liimatainen.
- Janin uusi biisi on hieno balladi. Balladeitahan on tällä levyllä aika paljon, koska rokkibiisitkin duolle sovitettuina tuppaavat saamaan balladisävyn, Kotipelto kertoo kappaleesta.
Blackoustic-albumi on äänitetty Kotipellon mökillä Lappajärvellä ja sen on miksannut Stratovariuksen kitaristinakin tunnettu Matias Kupiainen.
(Radio Nova)