Suomalaislapset kasvavat pituutta yhä nuorempina

28.09.2011 23:00 -

Lastentautautien erikoislääkäri Jarmo Salo Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo, että pituuden kasvu johtuu hyvistä elinolosuhteista.

Esimerkiksi 13-vuotiaat pojat ovat yli viisi senttiä pidempiä kuin heidän isänsä samanikäisinä. Suomessa tällä hetkellä kasvavista lapsista tulee aikuisena noin kaksi senttiä vanhempiaan pitempiä.

Suomalaiset eivät oletettavasti tule tästä enää paljoa kasvamaan, mutta kasvu aikaistuu, mikäli lapsi on ylipainoinen, kertoo Lastentautautien erikoislääkäri Jarmo Salo.

Lasten kasvukäyrät uudistuvat ensi kuussa vastaamaan nykylasten kasvua.

(Radio Nova, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat