Narkolepsialapset joutuvat vielä odottamaan päätöksiä korvauksista

01.09.2011 13:15 -

Sikainfluenssarokotuksen jälkeen narkolepsiaan sairastuneet lapset joutuvat vielä jonkin aikaa odottamaan päätöksiä korvauksista.

Korvauksia maksavasta lääkevahinkovakuutuspoolista kerrotaan, että periaatepäätös korvausten maksamisesta tehdään lähiviikkojen aikana. Poolin omien asiantuntijoiden täytyy vielä selvittää, onko vakuutusehtojen mukainen yhteys sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian välillä olemassa.

Päätöksen tukena käytetään narkolepsiatyöryhmän raporttia, joka tänään kertoi, että rokotuksilla ja narkolepsialla on yhteys.
Tähän mennessä 86 perhettä on hakenut korvauksia. Jokainen vahinkoilmoitus käsitellään tapauskohtaisesti.

Asiantuntija-arvioiden mukaan sikainfluenssarokotuksilla onnistuttiin ehkäisemään noin 80000 suomalaisen sairastuminen influenssaan.

Sekä Euroopan lääkevirasto että Kansallinen narkolepsiatyöryhmä arvioivat, että valitettavista narkolepsiatapauksista huolimatta rokotuksista oli selvää hyötyä. Rokotuksilla estettiin vakavia influenssasairastumisia.

Esimerkiksi viime talvena sikainfluenssaan kuoli 13 ihmistä ja tehohoitoon joutui 52. Enemmistö oli rokottamattomia.
Suomessa on todettu 98 lasta tai nuorta, jotka saivat sikainfluessarokotuksen ja sairastuivat narkolepsiaa.

(Radio Nova, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat